Osakeanteja putkahtelee nykyisin kuin sieniä sateella. Tälläkin hetkellä useampi yhtiö valmistelee antia, ja viimeisin listautuja on Toivo Group jonka osakeanti ylimerkattiin tyypilliseen tapaan. Pääsääntöisesti jokainen viime aikoina nähty anti on ylimerkattu, mukaan lukien aikaisemmin mainittu Toivo Group sekä Alexandria pankkiiriliike(joka ei erityisemmin nauti sjoittajien suosiosta). Jos tällaiset vähän epämääräisemmätkin annit ylimerkataan, sarja tullee mitä todennäköisimmin jatkumaan myös laadukkaampien listautumisten yhteydessä.

Parasta näissä ylimerkatuissa anneissa on tyypillisesti se, että ensimmäisenä pörssipäivänä nähdään valtaisia nousuja. Patoutunut kysyntä nostaa osakkeen hinnan uusiin sfääreihin. Osakeantiin osallistunut sijoittaja pääsee näissä tilanteissa nauttimaan mukavista pikavoitoista.

Olen itsekin osallistunut muutamien mielestäni laadukkaiden yhtiöiden anteihin. Viimeisimpänä osallistuin Orthexin antiin, joka sekin ylimerkittiin reilusti. Sijoittajille tarjottiin tuossa annissa hieman poikkeuksellisesti vain 62 kappaletta ”takuuosakkeita.” Merkintäsummasta huolimatta kaikki siis saivat saman määrän, halusi sijoittaja sitten merkata tuon 62kpl tai vaikkapa 1000 kappaletta.

Tämä ei kuitenkaan ole käytäntö kaikissa anneissa, vaan usein tarjonta ylimerkkaustilanteessa on ”takuuosakkeet” + tietty prosenttimäärä halutusta ylimenevästä merkkausmäärästä. Näin ollen ne jotka merkkaavat suuremmilla summilla tulevat myös saamaan suuremman määrän osakkeita ylimerkkaustilanteessa. Ja ensimmäisenä pörssipäivänä osakkeen noustessa tulee sijoittaja saamaan suuremmat pikavoitot.

Tämän innoittamana pohdin osakeanteihin osallistumista sijoituslainarahalla. Nordnet esimerkiksi tarjoaa sijoituslainaa parhaimmillaan 0,99% vuosikuluilla. Jos osakesalkusta löytyy vakuuksia, voi lainarahaa saada käyttöön siis hyvinkin edullisesti. Näin ollen laadukkaaseen osakeantiin voisi halutessaan osallistua edullisella lainarahalla. Logiikka menisi niin, että merkintäsumma voisi lainan avulla olla hyvinkin yläkanttiin, ja osakeannin ylimerkintätilanteessa osakkeita saisi lainarahan avulla merkittyä huomattavasti suuremman määrän kuin pelkän käteiskassan avulla olisi mahdollista.

Näin ollen sijoittaja saisi merkattua suuremman määrän osakkeita ja saisi ensimmäisenä pörssipäivänä huomattavasti suuremmat pikavoitot. Ja toki saisi ylipäätään reilummin laadukasta osaketta halvimmalla mahdollisella hinnalla salkkuunsa ennen kuin hinta karkaa. Sijoituslainan voisi halutessaan maksaa välittömästi takaisin osakeannin jälkeen. Tällaisessa tapauksessa riskitaso on mielestäni lainarahasta huolimatta hyvin rajallinen.

Esimerkkinä tuleva Puuilon anti

Puuilon osakeannin ehdot ovat seuraavat: Osakkeen hinta on vähintään 6,20€ ja enintään 6,60€, minimimerkintämäärä on 100 kappaletta ja maksimimäärä 20 000 kappaletta. Näin ollen jos haluaa tässä annissa merkitä maksimisumman, tarvitsisi teoriassa enintään 132 000 euroa käteistä. Väittäisin, että harvemmalla meistä on käytössään tällaisia käteisvaroja ilman osakkeiden realisointia.

Sijoituslainalla voisi tässäkin annissa taata sen, että tulee varmasti saamaan yleisöannissa tarjottavan maksimisumman osakkeita. Väittäisin, että riski tappiolliseen sijoitukseen on hyvin rajallinen. Luonnollisesti sijoittajan tulee kuitenkin huomioida että kaikki on aina mahdollista ja myös negatiiviseen tulokseen tulee varautua riskilaskelmissaan.

Onko sinulle kokemusta lainarahalla osallistumisesta osakeanteihin? Herättikö artikkeli ajatuksia? Kirjoita kommentti jutun alle!

By Osinkko

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *