Täytin veroilmoituksen

Tänään kolahti postiluukusta viime vuoden alustava verolaskelma. Aamu menikin rattoisasti lukuja tarkistellessa. Myynnit, ostot ja osinkojen määrät näyttivät täsmäävän. Asuntolainan korkovähennys näytti olevan myös linjassa. Verottajan mielestä jäin valtiolle velkaa noin 39 euroa. Olin siis saanut ansiotuloveron osumaan aika hyvin oikeaan askelmerkkiin.

Sitten siirryin vähennysten pariin. Aloitin siitä loogisimmasta eli työmatkakuluista, jotka voi vähentää ansiotuloista. Näistä sain vähennyksiin noin 1200 euroa joka ylittää 750 euron omavastuuosuuden 450 eurolla. Nämä voi yleensä muuntaa rahalliseksi arvoksi vertaamalla niitä lisätyöprosenttiin joka lienee useimmissa tapauksissa noin 40%. Rahallista arvoa tulisi noin 180 euroa.

Sijoittajallahan on mahdollisuus vähentää pääomatuloistaan esimerkiksi työhuonevähennys, sijoituslehtiä ja kirjallisuutta, internetliittymän maksuja ainakin osittain, Osakesäästäjien keskusliiton jäsenmaksu ja tietysti uuden laitteiston, esimerkiksi puhelimen tai tietokoneen hankintaa ainakin osittain mikäli nämä tulevat myös sijoituskäyttöön.

Työhuonevähennyksessä on kolme erilaista tasoa. Korkein vähenystaso (840€) edellyttää ammattimaista työskentelyä kotoa käsin ja huomattavia pääomatuloja, keskimmäinen taso (420€) edellyttää huomattavien pääomatulojen kertymistä ja alin taso (210€) edellyttää satunnaisten pääomatulojen kertymistä. Työhuonevähennyksestä voit lukea tarkemmin verohallinnon sivuilta. Huomaathan, että vaikka esimerkissä vähennykset tehdään ansiotuloista, ne voi tehdä myös pääomatuloista.

Käytännössä meitä pienosakesäästäjiä koskevat työhuonevähennyksen kaksi alempaa tasoa. Mitään virallista rajaa ei ole olemassa sen suhteen ovatko saadut pääomatulot huomattavia vai satunnaisia, se jää sekä ilmoittajan että verottajan oman harkinnan varaan.

Kuten olette varmaan salkustani huomanneet, sijoitustoiminnastani ei vielä ainakaan kovin huomattavia pääomatuloja pääse kertymään osinkojen muodossa ja myyntejä en juurikaan harrasta. Siispä valitsin työhuonevähennykseen alimman portaan. Jään jännityksellä odottamaan onko verottaja asian suhteen myötämielinen.

Hankin viime vuonna uuden puhelimen jota käytän esimerkiksi matkoilla tai töissä sijoitustoimintaan, esimerkiksi osakkeiden ostamiseen tai tiedonkeruuseen. Tästä syystä vähennän puolet puhelimeni hankintahinnasta pääomatuloverotuksessa.

Vielä kolmas vähennettävä asia on tietysti Osakesäästäjien keskusliiton jäsenmaksu, joka oli viime vuodelta 34 euroa. Jäsenmaksu on jo sellaisenaan halpa kun vertaa sitä kaikkiin niihin etuihin, joita liitosta saan. Kaiken huippuna sen voi vielä vähentää verotuksessa.

Kokonaisuudessaan tämä verovähennyspaketti pääomatuloistani oli noin 418 euroa. Rahallisen arvon pääomatulojen vähennykseen voi karkeasti laskeskella vertaamalla sitä pääomatuloveroprosenttiin, joka on 30%. Rahallinen hyöty olisi täten mahdollisesti noin 125 euroa, mikäli verottaja hyväksyy ilmoittamani vähennykset.

Näyttäisi käyvän niin, että velkani valtiolle muuttuvatkin saataviksi. 🙂

3 ajatusta aiheesta “Täytin veroilmoituksen”

  1. Veroilmoitus kannattaa tosiaan tarkistaa. Pienellä vaivalla voi saada helposti muutaman satasen hyödyn. Itse sain joitakin satasia mätkyjä viime vuoden myyntien vuoksi, mutta katsotaan lopullinen lukema esitäytettyyn tehtyjen korjausten jälkeen. Oli ennakoidun suuruinen summa, mutta aina se kirpaisee 😉

  2. Kuinka pitkään voi vähennykset tehdä? Voinko laittaa vielä 2016 ostetun tietokoneen vai olisiko se pitänyt olla jo toissavuoden vähennyksissä?

Vastaa käyttäjälle Passive Income Guy Peru vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top