Vuodenvaihteessa pikavoittoja pienellä riskillä?

Pian lähestyvään vuodenvaihteeseen liittyy hyvin tunnettu sijoitusanomalia, jonka mukaan etenkin vuoden aikana heikommin menestyneet pienyhtiöt laskevat vuoden viimeisinä pörssipäivinä. Tämä johtuu luonnollisesti sijoittajien tarpeesta tehdä veromyyntejä vielä vanhan kalenterivuoden puolella, jotta vanhat kertyneet tappiot voi verovähentää jo seuraavan vuoden verotuksessa. Useimmiten uuden vuoden ensimmäiset päivät ovat sen sijaan pienten yhtiöiden osalta vauhdikasta nousua, kun omistuksia haalitaan takaisin laskeneisiin kurssitasoihin.

Ilotulitteisiin tuhlatut rahat voi saada takaisin onnistuneella pörssiveivillä.

Tämä erikoistilanne voi tarjota piensijoittajalle oivallisen paikan kääriä lyhyessä ajassa mukavat voitot. Tärkeintä on valita kohteiksi osakkeita joissa uskoo vielä olevan tulevaisuuden potentiaalia. Riskit on kuitenkin aina tiedostettava tällaisessa veivauksessa, voi hyvinkin olla että kaikki yhtiöt eivät syystä tai toisesta noudatakaan tätä totuttua kaavaa.

Otetaan esimerkkiyhtiöksi viime vuoden vastaavalta ajankohdalta Lehto Group, joka joulun pyhien jälkeen 27.12.2018 arvostettiin kurssiin 4,06 euroa. Tämän vuoden puolella tammikuun 7. päivä kurssi oli kohonnut jo 5,07 euroon. Vuodenvaihde kasvatti Lehdon kurssia siis lähes 25 prosenttia. Jos pohditaan mikä Lehdon tilanne on tänä vuonna, voitaisiin ennakoida samanlaisen tapahtumasarjan toistuvan. Tämä johtuu siitä, että Lehdon kurssi on tänäkin vuonna laskenut niin paljon, että potentiaalisia veromyyjiä lienee pilvin pimein. Lehto itse on viestinyt pahimman olevan jo takana päin, joten vuoden viimeisiä pörssipäiviä voi tietysti harkita käyttävänsä myös halpojen osakkeiden ostopaikkana pidempäänkin salkkuun. Luonnollisesti mitään takeita tämänkään veivauksen toimivuudesta ei ole.

Tämänlainen veivaus on mielestäni pieniriskinen tapa yrittää nopeita voittoja, sillä riskiä alaspäin ei ole ainakaan tavanomaista enempää elleivät yhtiöt viesti esimerkiksi tulosvaroituksista heti vuoden päätyttyä. Näin ollen mikäli veivaus ei onnistukaan, sijoittajan tappioiksi jäävät useissa tapauksissa vain välityspalkkiot ostoista ja myynneistä.

Tulevaisuudessa heiluriliikettä vuodenvaihteen ympärillä voi verotehokkaasti pyrkiä hyödyntämään osakesäästötilin avulla. Tuolloin kaiken myyntivoiton saa myynnin jälkeen pitää salkun sisällä verottomasti. Osakesäästötilin vahvuudet tulevatkin hyvin esiin tämänkaltaisissa ”pelitilanteissa.”

2 ajatusta aiheesta “Vuodenvaihteessa pikavoittoja pienellä riskillä?”

  1. Näyttäisi siltä aika monella on tuulipuvun takki kohissut tätä blogia luettuaan ja Lehdon kohdalla kaikki mahdollinen nousu tuli jo ennen joulua, eli tämä blogi pelkästään onnistui nostamaan Lehdon kurssia jo ennen joulun pyhiä ?

    Voisikin ajatella että tuo nyt Lehtoon puhallettu ilma lässähtää luultavasti hyvinkin nopeasti pois, jos ei jo välipäivän markkinoilla niin heti alkuvuodesta.

    1. Näin tosiaan kävi, en itsekään lähtenyt sitten tekemään pientä peliä vuodenvaihteen tienoilla koska suurempia laskuja ei nähty. Juuri Lehtoa olisin saattanut kokeilla, mikäli se olisi laskenut alle 2 euron vuoden lopussa.

Vastaa käyttäjälle Stevie Ihme Peru vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top