myy

Tuulipuvun joulukalenteri – Luukku 21: Kun suuromistaja jättää laivan

Vuoden 2018 joulukalenterissa käsittelimme kuika Stockmannin suuromistaja jätti laivan. Lopulta Stockmann ei ole osoittautunut aivan toivottomaksi osakkeeksi, vaan esimerkiksi tänäkin vuonna se lienee pörssimme parhaimmistoa reilun 20% tuotollaan. Suuromistajien irtautumisesta tulee mieleeni Kempower jota Kempin suku myi juuri merkittävän määrän. Tämä voi toki olla normaalia riskien hajauttamista, onhan heidän omistuksensa yhtiöstä todella merkittävä jatkossakin. Tietysti …

Tuulipuvun joulukalenteri – Luukku 21: Kun suuromistaja jättää laivan Lue lisää »

Tuulipuvun joulukalenterin 2. luukku

Tänään käsittelemme selviytymistä markkinaturbulenssista. Tänä vuonna ollaan lasketeltu pitkästä aikaa ja sijoittajien salkut ovat loppuvuonna sulaneet. Alkuvuoden tuotot ovat useissa tapauksissa jo kadonneet, ja pientä miinustakin voi olla kokonaistuotoissa nyt näkyvissä. Piensijoittajan elämä laskumarkkinassa näyttää kutakuinkin seuraavanlaiselta:     Sijoittajan hermot ovat koetuksella. Salkku sulaa ropisten, mutta toisaalta sijoittaja on vakuuttunut siitä että omat salkkuyhtiöt …

Tuulipuvun joulukalenterin 2. luukku Lue lisää »

Scroll to Top