Kryptojen käyttö online-viihteessä

Kryptovaluutat ovat olleet monen huulilla viime aikoina. Se johtuu pitkälti siitä, että Elon Musk on twiittaillut ahkerasti, sekä myös siitä, että El Salvador päätti ottaa bitcoinin maan toiseksi viralliseksi valuutaksi.  Huomiota on ollut paljon, mutta vähemmän on keskusteltu kryptojen suhteesta online-viihteeseen. Alkuun on hyvä kuitenkin luoda katsaus, mistä kryptovaluutat alkoivat ja mitä tähän mennessä on tapahtunut.

Vuoden 2008 tapahtumat ja teknologian kehitys taustalla

Voi karrikoidusti sanoa, että vuoden 2008 rytinä pankkimaailmassa herätti monet pohtimaan keskuspankkien ja pankkien toiminnan luonnetta. Lisäksi valtioiden tarjoamat ”bailoutit” eli pelastuspaketit pankeille, joiden toiminnasta käytiin kriittistä keskustelua, suututtivat monia. Monet lähtivät pohtimaan vaihtoehtoisia tapoja järjestää rahan käyttöä. Tästä ilmapiiristä syntyi bitcoin, josta on tullut tunnetuin kryptovaluutta. Alkuun on hyvä luoda katsaus lohkoketjuteknologiaan, johon kryptot perustuvat.

Mikä ihme on lohkoketju?

Kaikille lohkoketju ei välttämättä sano mitään, joten käydään nopeasti se läpi. Lohkoketju tulee englannin sanasta blockchain ja tarkoittaa simppelisti sanottuna teknologiaa, jonka avulla eri osapuolten on mahdollista ylläpitää hajautettuja ja jaettuja tietokantoja. Nämä ovat eräänlaisia tilikirjoja. Turvallisuus ja luottamus ovat lohkoketjuteknologian keskiössä.

Bitcoin astuu esiin

Bitcoin on maailman vanhin sekä myös tunnetuin kryptovaluutta, mutta mistä kaikki alkoi? Bitcoinin esitteli Satoshi Nakamoto nimimerkki vuonna 2008 ja toiminnalliseksi bitcoin tuli vuoden 2009 alussa. Tästä alkoi hitaasti, mutta varmasti bitcoinin nousu kohti maailman mainetta ja kryptovaluuttojen ykköspaikkaa.

Bitcoin yleistyy hiljalleen

Bitcoin alkoi saada hiljalleen entistä enemmän huomiota ja se alettiin tunnustaa potentiaalisena maksuvälineenä. Kulku ei kuitenkaan ole ollut tasaista, sillä esimerkiksi Microsoft hyväksyi bitcoinin vuonna 2014 verkkokauppansa maksuvälineeksi, mutta lakkautti sen hetkellisesti. Se kuitenkin palasi maksuvaihtoehdoksi myöhemmin.

Bitcoin ja Elon Musk

Viime vuoden puolella bitcoinin kurssi heilui kovasti, kun Elon Musk twiittaili bitcoinista, Teslasta ja bitcoinin eri vaikutuksista. Tämä epäilemättä kiinnitti monen huomion bitcoiniin, mutta herätti myös kysymyksiä, miten Muskin kaltainen twiittaaja saattoi twiiteillään horjuttaa koko kryptovaluuttaa. Yhtä kaikki, ihmisten mielenkiinto bitcoiniin varmasti kasvoi.

El Salvador ja bitcoin

Lisää otsikoita bitcoinista syntyi, kun El Salvador ilmoitti ottavansa bitcoinin dollarin rinnalle viralliseksi valuutaksi. Tämä on El Salvadorin näkökulmasta perusteltua siinä mielessä, että maassa on enemmän ihmisiä, joilla on puhelin, kuin ihmisiä, joilla on pankkipalvelut. El Saladorin kokeilu ei kuitenkaan ole mennyt aivan putkeen ja tilannetta seurataan mielenkiinnolla.

Kryptot tulevat eri paikkoihin maksuvälineeksi

Kuten huomasimme Microsoftin esimerkistä, kryptoja voidaan pitää validina maksuvälineenä monessa paikassa. Olemme havainneet, että huippunettikasinot ovat myös hyväksyneet kryptoja maksuvälineenä. Tämä heijastelee sitä, että myös nettikasinot ovat pyrkineet pysymään ajan hermolla maksutapojen suhteen. Yksi paikka vertailla nettikasinoita yleensä on nettikasinot-ilman-rekisteröitymistä.com, joka tarjoaa mahdollisuuden löytää parhaan nettikasinon ilman rekisteröintiä.

Kryptovaluutat online-viihteen maailmassa

Teknologia on vaikuttanut todella paljon myös tapaan, jolla kulutamme viihdettä. Olemme siirtyneet uuteen tapaan kuunnella musiikkia, sekä katsella elokuvia ja tv-sarjoja. Tämä on luonnollisesti johtanut siihen, että myös maksamme palveluista eri tavoin. Tässä artikkelissa siirrytään nyt pohtimaan, miten kryptovaluutat vaikuttavat online-viihteen maailmassa, jonne myös elokuvat, sarjat ja musiikki ovat siirtyneet.

Turvalliset älykkäät sopimukset

Kuten aiemmin mainittiin, kryptovaluuttojen hyödyntämän lohkoketjun valtteihin kuuluu sen turvallisuus. Tästä syystä online-viihteen maailma voisi hyötyä kyrptoista. Innovaatiot toiminnan läpinäkyvyydessä ovat olleet keskeisessä asemassa monella alalla viime aikoina ja viihdeala ei ole tästä poikkeus.

Viihdesektori rakentuu pitkälti monimutkaisten sopimuksien varaan, joita solmitaan luojien, tuottajien, jakelijoiden, henkilöstön jne. välillä. Näihin sisältyvät mm. immateriaalioikeudet, maksut sekä muut vastuut. Mikäli näistä kiistellään, vievät prosessit valtavan määrän aikaa ja energiaa. Lohkoketjuja käyttämällä voisi olla mahdollista kehittää älykkäitä sopimuksia, jotka vievät pois suuren osan turhasta säätämisestä.

Turvalliset maksut kryptojen avulla

Yksi alue, missä online-viihdesektori osaa hyödyntää on kryptoja, ovat turvalliset maksut. Kryptovaluutat ovat turvallinen, nopea ja luotettava tapa tehdä maksuja eri online-viihteen sektoreilla. Uskomme, että tämä tulee olemaan trendi, joka jatkaa kehittymistään tulevaisuudessa ja osaltaan määrittelee kryptovaluuttojen käyttöä online-viihteen parissa. Online-viihteestä maksaminen tulee todennäköisesti olemaan tulevaisuudessa entistä turvallisempaa ja vaivattomampaa.

Verkkoon tulevien sarjojen ja elokuvien rahoittaminen

Kryptovaluutat voivat olla yksi tapa, jolla elokuvien ja sarjojen tekijät saavat rahoitusta projekteilleen tulevaisuudessa. Tämä on yksi keino isoille tuottajille kerätä rahaa projekteihin, mutta siitä voisivat hyötyä myös pienemmät itsenäiset elokuvien ja sarjojen tuottajat.

Artistit hyväksyvät bitcoinin maksuvälineenä

Kryptot ovat tulleet myös musiikkibisnekseen, vaikka se onkin vienyt oman aikansa. Muutos on kuitenkin tapahtumassa: yksi ensimmäisistä todella isoista artisteista, joka hyväksyi bitcoinin maksuvälineeksi kappaleistaan, oli 50 Cent. Albumin Animal Ambition arvo olikin viime vuoden joulukuuussa bitcoinissa 7,7 miljoonaa dollaria, kun se alkujaan oli 400 000 dollaria.

Kryptovaluuttoihin ovat ottaneet tuntumaa artistit, kuten Björk, Maria Carey, sekä myös Lana Del Ray, jotka ovat olleet yhteistyössä AudiConin kanssa heidän albumiensa julkaisun tiimoilta. Aika näyttää, että todistammeko tässä musiikin tulevaisuutta, jossa musiikki on digitaalisessa muodossa ja artistit luottavat kryptovaluuttoihin.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top