Tuulipuku koeajaa: Tesla Model S

Saimme viikonlopuksi käyttöömme mielenkiintoisen sähköauton, Tesla Model S:n. Samalla tuli hyvä tilaisuus testata kuinka käytännöllinen tällainen auto on Suomen talvessa. Kaiken kaikkiaan testikilometrejä kertyi yli 1000.

Niille jotka eivät Teslaa vielä tunne, kyseessä on täyssähköauto jonka akustolla pitäisi päästä noin 500 kilometrin matka hyvissä olosuhteissa. Toimintasäteeseen vaikuttavat esimerkiksi ajonopeus, ajotyyli sekä sää.

Auto on ominaisuuksiltaan vakuuttava. Koeajoautomme oli malliltaan 75D joka on 330 hevosvoimainen neliveto. Auto ei ole Teslan ruudikkaimpia versioita, mutta kiihtyy siitä huolimatta kuin raketti. 0-100km/h taittuu 4,4 sekunnissa. Parasta autossa on se, että reagointi kaasuun tapahtuu välittömästi ilman viivettä. Tuulipukumiestä kiinnostaa tietysti sekin, että ajaminen on käytännössä ilmaista tai lähes ilmaista riippuen siitä lataako autoa kotona vai ilmaisissa latauspisteissä.

Ensimmäisenä päivänä suoritimme noin 250 kilometrin siirtymän Oulusta kohti etelää. Suunnittelimme matkan puoliväliin lataustauon, jonka aikana kävimme samalla ruokailemassa.

Lähtiessä akkua ei oltu ladattu täyteen, lisäksi jouduimme myös ajamaan jonkin verran kaupunkiajoa. Tästä syystä akun varausta kului jo ennen lähtöä hieman hukkaan. Auton oma näyttö kuitenkin kertoi, ettei varaus olisi aivan riittänyt koko matkaan ilman välilatausta. Alkuinnostuksessa tehty turha kiihdyttely sekä noin 6 asteen pakkanen taisivat myös rokottaa toimintasädettä.

Pysähdyimme Ylivieskassa tavaratalo Kärkkäisen pihassa. Herra Kärkkäinen itse on jakanut vahvasti mielipiteitä ja ollut esillä uutisotsikoissa. Meille hän kuitenkin tarjosi ilmaisen latauksen ja vieläpä aivan tavaratalon oven edestä paraatipaikalta.

 

Tesla Kärkkäisen latauspaikalla.

 

Autolla on akuston vuoksi massaa hieman yli 2 tonnia. Tästä syystä alusta on viritetty varsin jämäkäksi. Terävimmät tien epätasaisuudet tulevat selvästi läpi. Tämä tuntui ajettaessa pienempiä epätasaisia teitä. Mitään suurempaa valituksen aihetta autosta emme löytäneet. Noh, ehkä niskatuet olisivat voineet olla paremmin muotoillut sekä navigaattori hieman selkeämpi.

Penkit olivat muutoin mukavat eikä takamus puutunut pitkilläkään etapeilla. Takapenkki on yllättävän matala johtuen sen alle sijoitetusta akustosta.

Sisätiloja hallitsee suuri näyttö josta kyytiläinen voi matkan aikana lukea vaikka talouslehtiä. Tällainen pitäisi olla jokaisessa autossa!

 

Matkalukemisena päivän Kauppalehti.

 

Toisena matkapäivänä oli tarkoitus suorittaa päiväreissu reilun 200 kilometrin päähän. Yhteensä ajoa tuli päivän aikana noin 500 kilometrin edestä. Ongelmana oli se, että Teslan akku oli huvennut edellisenä päivänä eikä meillä ollut mahdollisuutta ladata sitä yön aikana voimavirralla, vaan tavallisesta pistokkeesta. Tällä tavoin akku lataantui vain 12 kilometriä tunnissa. Akun lataamiseksi täyteen olisi mennyt siis puolitoista vuorokautta.

Jouduimmekin aloittamaan matkan sillä, että ajoimme lähimmälle latauspisteelle. Tämä piste oli OP:n ja Fortumin yhteistyötä. Lataus aloitettiin lähettämällä tekstiviesti palveluun, ja lataukselle tulisi hintaa 4 senttiä per minuutti.

Tesla latauksessa OP:n ja Fortumin yhteistyölaturissa.

 

Homma ei kuitenkaan mennyt kuten Strömsössä, tekstiviestiin tuli nopeasti vastaus, “palvelu ei käytettävissä.” Soitimme asiakaspalveluun jonka numero löytyi tolpan kyljestä. Sieltä kävi ilmi, että latauksen aloittaminen tekstiviestillä ei enää onnistunut, sillä palvelun tarjoava operaattori oli lähtenyt hankkeesta. Ystävällinen asiakaspalvelija kuitenkin käynnisti latauksen etänä, ja vieläpä ilman veloitusta. Parin euron säästö tuli tästäkin.

Tällä laturilla täyteen lataukseen olisi mennyt aikaa neljä tuntia, joten suunnistimme läheiseen kahvilaan palaveroimaan tunteroiseksi. Näin saimme latausta sen verran että se riittäisi seuraavalle laturille joka olisikin Teslan oma.

Teslan oma pikalatauspiste olikin oikeastaan melko pysäyttävä kokemus, sillä se toi automme käytettävyyden aivan uudelle tasolle. Akku nimittäin latautui noin 300 kilometrin toimintasäteeseen puolessa tunnissa ja täyteen noin tunnissa. Laturin teho oli huikeat 90kW. Käytännössä riittävä lataus saavutetaan kahvikupposen tai pienen välipalan aikana. Vaivana ei juurikaan suurempi kuin perinteisen auton tankkaus, mutta lataaminen Teslan omassa latauspisteessä on täysin ilmaista.

 

Teslan oma pikalatauspiste.

 

500 kilometrin päivämatkaa ei Teslassa juuri edes huomannut. Auto on sen verran miellyttävä niin kuljettajan kuin kyytiläistenkin näkökulmasta. Auton kiihtyvyys nelivedon tuoman pidon kanssa laittaa kerta toisensa jälkeen hymyn huulille.

Monesti ensimmäinen argumentti sähköautoa vastaan on hidas lataus tai se ettei selviä sähköautolla, koska jokainen vastustaja ajaa tietysti yli 500 kilometriä päivässä. ( 🙂 ) Kotioloissa, mikäli on mahdollista käyttää voimavirtaa, latautuu auto noin neljässä tunnissa mikä on mielestäni suhteellisen nopeaa. Teslan oman pikalatausverkoston ansiosta ei ole ongelma esimerkiksi ajaa Teslalla Suomen päästä päähän nopeasti. Latauspisteitä on tasaisin välein ja lataus tapahtuu vessakäyntien ja kahvikupposen tai välipalan aikana. Suomen pohjoisin Teslan pikalatauspiste avataan tämän vuoden aikana Iihin. Lappi on siis Teslan verkoston osalta vielä hieman heikommin tuettua aluetta.

Muut Pohjoismaat kuten Ruotsi ja Norja ovat paremmin katettuja, joten Suomi on tässä asiassa hieman periferiaa. Matkailun muualla Euroopassa pitäisi siis onnistua Teslalla leikiten.

Testiryhmämme vakuuttui Teslasta ja sähköautoilusta. Reilun 1000 kilometrin testilenkillemme tuli hintaa pyöreät 0 euroa. Säästimme siis useammankin Nokian osakkeen verran polttoainekuluissa. Entä olisimmeko valmiita tilaamaan Teslan jokapäiväiseksi käyttöautoksi? Valitettavasti emme sillä hintaa on vielä aivan liikaa, vastaavasta autosta saa maksaa tätä kirjoittaessa ja vastaavilla varusteilla lähemmäs 100 000 euroa. Tämä on mielestäni aivan liian suuri raha autoiluun laitettavaksi. Epäilen myös, että säästetyissä polttoainekustannuksissakaan auto ei tule tuolla hintaa koskaan maksamaan itseään takaisin.

Katse onkin käännettävä perinteisten autonvalmistajien suuntaan, tai odoteltava josko Teslan Model 3 rantautuu jokin päivä Suomeen saakka. Model 3 on Teslan oma “kansanauto,” jonka toimitukset ovat erinäisten vaikeuksien vuoksi viivästyneet kerta toisensa jälkeen. Useat perinteiset autonvalmistajat kuten esimerkiksi Volvo ja Toyota ovat luvanneet valmistaa markkinoille halvempia sähköautoja, nämä julkistukset antavat kuitenkin yhä odottaa itseään.

Elon Musk on luonut tyhjästä hienon auton, ja autoilun tulevaisuus näyttää tällä hetkellä erittäin sähköiseltä!




4 thoughts on “Tuulipuku koeajaa: Tesla Model S

  1. Osinkokuningas Reply

    Tesla ei ole kyllä mikään joka tuuli puvun biili 😀 Ostan sähköauton kun nämä statsit täyttyvät: sähköauto maksaa käytettynä 6000€. Akku on vielä 10 vuoden jälkeen siinä kunnossa että autolla pääsee 400km oikeaa ajoa. Lataus kestää lähes tyhjästä täyteen 5min. Siihen asti ajelen bensalla 🙂

    • Osinkko Post authorReply

      Olen itse pohtinut että ostaisin työautoksi vanhemman Nissan Leafin kunhan käytettyjen hinnat tulevat edes 10 000 euroon tai alle. Käyttösäde lienee 200-300km luokkaa mutta kaupunkiautona tuolla pärjäisi hyvin, lataus tapahtuisi optimitapauksessa työnantajan piikkiin. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *