Tuulipuvun joulukalenterin 14. luukku

Tänään aiheenamme on yhtiöiden katoaminen pörssistä kiihtyvään tahtiin. Yhtiö voi poistua pörssistä joko huonolla tavalla eli konkurssin kautta kuten Talvivaara, tai positiivisissa merkeissä kuten nyt aivan vastikään ehdolliset ostotarjoukset saaneet Amer Sports sekä Basware. Kummankaan yhtiön osalta asia ei ole vielä täysin loppuunkäsitelty, mutta molempien yhtiöiden pörssikurssit pomppasivat jo lähes ostotarjousten määrittelemille tasoille. Ostotarjousten läpimenoa pidetään siis hyvin todennäköisinä.

 

 

Sijoittajalle tämä on samalla sekä hyvä että huono uutinen. Tulossa on yleensä jonkinlainen pikavoitto, mutta toisaalta ostojen kautta lähtevät yleensä pörssimme helmet ulkomaiseen omistukseen. Tämä puolestaan tarkoittaa sitä, että sijoittajan täytyy löytää rahoilleen uusi yhtä laadukas kohde. Tai jos tarkkoja ollaan, vielä laadukkaampi sillä verottaja kahmaisee voitosta oman osansa. Valitettavasti Helsingin pörssin valikoimista ei aina löydy vastaavaa ostokohdetta varsinkaan samalta toimialalta.

Monet sijoittajat kehuvat ostotarjouksen jälkeen tietäneensä että näin tulee käymään. Toki tämä on aina todennäköisempää mikäli arvostustaso on ollut kroonisesti matala, mutta yleensä nämä ovat vain spekulaatioita. Kun ilmoitus ostoaikeista tulee, on se ainakin minulle tullut joka kerta pienenä yllätyksenä.

Omalle uralleni ovat osuneet sekä Comptel että nyt Amer Sports. Muistaakseni analyysitalo Inderes oli hyvin jäljillä siitä, että Comptel tullaan jossain vaiheessa ostamaan, sillä se oli kuitenkin sopivan pieni toimija markkinoilla joille suuret yhtiöt ovat laajentumassa. Niinpä Nokia sitten lopulta osti Comptelin itselleen.

Jälkeenpäin muistellen en enää tiedä mihin käytin voittorahat, mutta on hyvin mahdollista että niitä ohjautui suuremmissa määrin Revenio Groupiin, jota pidetään myös potentiaalisena ostokohteena tällä hetkellä sen pienen koon ja toisaalta tuloksentekokyvyn vuoksi.

Tämä pörsimme helmi tuskin lähtee kovin pienellä preemiolla.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top