Ovatko elokuvaliput jo liian kalliita?

Osakesäästäjän elämään kuuluvat pitkien työpäivien lisäksi raskaat sijoituspäätökset. Mikäpä olisikaan mukavampi tapa rentoutua kuin viedä puoliso tai koko perhe elokuviin, ostaa mukaan herkkuja jotka rapisevat mahdollisimman paljon ja irrottaa ajatukset hetkeksi normaalista arjesta. Elokuvateatteri on ympäristönä jo erittäin rauhoittava ja siellä ajatukset pysyvät tiiviisti esitettävässä viihteessä.

Vuosien saatossa kuitenkin lippujen hinnat ovat nousseet sen verran reilusti, että osakesäästäjän otsalle saattaa nousta hikikarpaloita eikä fokus pysy esitettävässä viihteessä. Tästä syystä myös elokuvanautinto on uhattuna.

Omat havaintoni perustuvat Finnkinoon ja kyseisen teatterin tarjontaa olen kolunnut melko aktiivisesti noin kymmenen vuoden ajan. Muistelen että noin kymmenen vuotta sitten lippujen perushinta oli 8 euron hujakoilla, tänä päivänä tyypilliset hinnat pyörivät 14 eurossa. Korotusta on tullut siis huimat 6 euroa ja prosenteissa +75%. Inflaatio on jyllännyt elokuvalipuissa voimakkaammin kuin muualla, tai vaihtoehtoisesti teattereiden kulut ovat nousseet ja nämä on lisätty sellaisenaan lippujen hintoihin katteen pysyessä entisellään. On myös sekin vaihtoehto, että jossain on vain alettu liian ahneiksi. Syyttävä sormi osoittaa helpoiten lähestulkoon monopolia pyörittävään Finnkinoon.

Uutisissa on viimeaikoina vilahdellut otsikoita kuinka Finnkino ja Nordisk Film ovat tällä hetkellä tukkanuottasilla. Finnkino haluaa lipputuloista entistä suuremman osan. Sopimusriidan johdosta osa elokuvista on jäänyt kokonaan esittämättä ja joissain tapauksissa on käytetty vaihtoehtoisia teattereita.

Tässä kohtaa varsinaisiin säästövinkkeihin, mikäli kaupungissa tai kunnassa jossa asut toimii pienempiäkin teattereita, kannattaa näitä suosia. Usein hinnat niin lipuista kuin herkuistakin ovat halvempia. Meillä Oulussa hyvä vaihtoehtoteatteri on Star jossa lippujen hinnat ovat pari euroa halvempia. Toki nämä pienemmät teatterit harvoin pystyvät yhtä monipuoliseen elokuvatarjontaan Finnkinon kanssa.

Toinen säästövinkki on ostaa Finnkinon sarjalippuja. Näillä yhden elokuvalipun hinnaksi tulee 10-11 euroa riippuen ostettavien sarjalippujen määrästä. Minulla työnantaja tarjoaa Smartum-seteleitä joita aina tuppaa kerääntymään. Loppuvuodesta tarkistan onko seteleitä menossa vanhaksi ja mikäli näin on ostan yleensä muutaman sarjalipun, nämä ovat voimassa kahdeksan kuukautta ostoajankohdasta. Smartumit on tarkoitettu vain henkilökohtaiseen käyttöön, mutta tällä tavalla niillä voi maksaa myös muiden liput.

Omalta kohdaltani voin sanoa, että ilman työnantajan tukea en teatterissa kovin montaa kertaa vuodessa kävisi. Tämä yksinkertaisesti siitä syystä että hinta kertaviihteestä on liian kova. 14 euron perushinnan voisin sulattaa ainoastaan mikäli sillä saisi pysyvän katseluoikeuden johonkin elokuvaan. Onkin sitten toinen tarina kuinka montaa elokuvaa tulee katsottua enää uudestaan. 🙂

Mitä mieltä sinä olet elokuvalippujen hinnoittelussa? Missä sinulla menee kriittinen raja jolloin liput alkavat olla liian kalliita? Kommentoi!

6 ajatusta aiheesta “Ovatko elokuvaliput jo liian kalliita?”

  1. Hinnoittelu on karannut käsistä. Suosin just Staria ja sinne saa vielä euron alennusta pohjoista voimaa kortilla. Finnkino jyllää jo ihan liikaa.

  2. Ei ole liian kallista… nimittäin kun tietää milloin ostaa 🙂 Kaksi kertaa vuodessa on Stokkan hullarit ja silloin maksaa 10 kpl lippuja 87€. Ostetaan kerralla aina puolen vuoden liput ja yhe lipun hinta on siis tuo 8,70€ 😀

  3. Mammuttimarkkinoilla on myös vähän Stokkaa kalliimpi lippupaketti ollut tarjolla. Muistaakseni hinta on rahdun päälle 9€ per lippu. Vielä en ole parempaa korvaajaa löytänyt. Valitettavasti Starissa ei näin halpoja/isoja lippupaketteja löydy, koska paikka itsessään on Finnkinoa lämminhenkisempi ja viihtyisämpi.

Vastaa käyttäjälle Osinkokuningas Peru vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top