Osakeostot jatkuivat tänään

Tuulipuvun salkku sai tänään lisää täytettä kun lisäsimme Amer Sportsia ja Reveniota yhdet erät. Ameria tuli salkkuun 50kpl kurssiin 21,14€ ja Reveniota 30kpl kurssiin 33,90€.

Osakkeiden kurssit ovat kautta linjan laskeneet viime viikkoina ja tämä tuntui hyvältä saumalta suorittaa ostot. Tuoreiden osavuosikatsausten perusteella Revenio jatkaa etenemistään kuin juna. Sekä liikevaihto että tulos kasvavat kaksinumeroisia lukuja, marginaalin ollessa yli 40%. Arvostustaso enteilee toki kasvua jatkossakin, mutta en epäile etteikö Revenio jatkaisi vakuuttavaa suorittamistaan. Yhtiön kurssi on laskenut huipultaan 41 eurosta lähes 7 euroa eli 18%. Todennäköisesti yhtiön tulevaisuuden tuottopotentiaali ei ole heikentynyt näin paljon.

Amer puolestaan näyttää saaneen jälleen kiinni kannattavasta kasvusta edellisessä kvartaalissa. Amerikan markkinoilla on yhä vaikeuksia sekä kaiken lisäksi dollarin kurssi pienensi tulosta raportoitavassa valuutassa, mutta säästötoimet purevat hyvin. Liikevaihto oli yhä painoksissa, mutta tulos lähti viimein kasvu-uralle. Osakkeen kurssi on verrokkejaan matalammalla perusteetta, osake on arvostettu tulospohjaisesti noin 20% verrokkejaan matalammalle. Konsensuksen mukaan osinkotuottoa odotetaan ensi keväänä 3% joka on verrokkeihin nähden noin kaksinkertainen. Luotan, että yhtiö pääsee tänä vuonna tavoitteeseensa eli kasvattaa liikevaihtoa vuoden takaisesta sekä pääsee vastaavaan tulokseen kuin vuosi sitten. Amerin osake saisi mukavaa potkua sekä tuloskasvun kautta että arvostuksen kuroessa kiinni verrokkiyhtiöt.

Tarkemmin edellisen tuloskauden antia ja pohdintojamme voi lukea tästä.

2 ajatusta aiheesta “Osakeostot jatkuivat tänään”

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top