Ostokohteita etsimässä Helsingin pörssistä

Pörssin arvostuskertoimet ovat kohonneet jo sellaisille tasoille, että järkevää ostettavaa on yhä vaikeampaa löytää. Todennäköisimmin tämän vuoden helmet löytyvät pienistä kasvuyhtiöistä, mutta ajattelin hieman tutkia löytyykö pörssimme suurista enää yhtään edullisesti hinnoiteltua osaketta muutaman tunnusluvun valossa. Tein pienen tutkimuksen ja laitoin osakkeet järjestykseen P/E-luvun, P/B-luvun sekä osinkotuoton mukaan. Mikäli nämä tunnusluvut ovat vieraita, voit lukea niistä lisää tästä.

Kokosin tiedot Kauppalehdestä. Sinänsä nyt oli hieman huono aika toteuttaa tällainen vuoden 2016 tuloksiin perustuva tutkimus, sillä viime vuoden luvut julkaistaan aivan piakkoin kautta linjan. Ehkä tämä kuitenkin antaa jotain osviittaa siitä, missä nyt mennään. Tulen mahdollisesti myöhemmin tekemään samanlaisen vertailun uusilla päivitetyillä luvuilla.

Tein tutkimuksen yksinkertaisella tavalla, rankkasin osakkeet paremmuusjärjestykseen jokaisen valitsemani tunnusluvun kohdalla, ja lopuksi laskin jokaisen pisteet yhteen. Näin ollen yhtiöt menevät paremmuusjärjestykseen siten, että se joka saa vähiten yhteispisteitä on houkuttelevampi osake näiden valitsemieni tunnuslukujen valossa.

Osakkeet P/E-luvun mukaisessa paremmuusjärjestyksessä.

 

 

Osakkeet paremmuusjärjestyksessä P/B-luvun mukaan.

 

 

Osakkeet paremmuusjärjestyksessä osinkotuoton mukaan.

 

 

Aineiston kokoamisen jälkeen täytyi vain laskea yhteen yhtiöiden keräämät kokonaispisteet. Lopullinen paremmuusjärjestys näyttää seuraavalta:

Vertailun lopputulokset.

 

Helsingin pörssin suurista yhtiöistä houkuttelevin tällä hetkellä on Nordea. Yhtiö vaikuttaakin tunnuslukujen valossa tällä hetkellä aliarvostetulta, ehkä tuleva pankkialan murros pelottaa sijoittajia. Seuraavat sijat valtasivat Telia sekä Nokia. Telian matalaa arvostusta näiden lukujen valossa selittää luultavasti kasvun puute, joka on vaivannut yhtiötä jo pidemmän aikaa. Hyvä osinko on silti palkinnut kärsivällisen sijoittajan. Nokian kurssi taasen laski voimakkaasti viime vuoden lopulla, ja tämä nosti yhtiön houkuttelevuutta näiden tunnuslukujen valossa.

Täytyy kuitenkin muistaa, että tämä on hyvin karkea ja suoraviivainen katsanta näihin yhtiöihin. Ehkä tulevissa vertailuissa voisin ottaa mukaan kasvukomponentin yhtenä kriteerinä näiden jo edellä mainittujen lisäksi. Tämä nostaisi monen laadukkaan sekä tulostaan kasvattavan yhtiön sijoittumista listalla.




Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *