Veikkaus ja muut uhkapeliyhtiöt

Veikkauksen monopoli ja asema Suomessa ovat puhuttaneet varsinkin seuraamissani sijoituspiireissä. Jos katsot televisiota tai esimerkiksi videoita Youtubesta, on vaikea olla törmäämättä Veikkauksen harjoittamaan aggressiiviseen pelimainontaan. On Lottoa, uusia pelejä, unelmoidaan mitä tehtäisiin miljoonan euron pelivoitolla ja niin edelleen. Veikkaus pyrkii koukuttamaan sekä iskostamaan unelmia katsojan mieleen. Näin Veikkaus saa uusia pelaajia ja myös aktivoitua niitä jotka eivät ehkä ole vielä muistaneet täyttää lottolappuaan. Tämähän on luonnollisesti Veikkauksen tarkoitus, vai onko?

Ei aivan. Veikkauksen tehtävä on suoraan lainatakseni seuraavanlainen: “Veikkaus on kotimainen peliyhtiö, ja meillä on erityinen tehtävä. Haluamme aktiivisesti ennaltaehkäistä peliongelmien syntyä ja tuottaa pelaajille luotettavasti iloa, viihdettä ja jännitystä. Pelaajien ansiosta yhteiseen hyvään kertyy yli miljardi euroa vuodessa, jolla edistetään lukuisten ihmisten hyvinvointia.” Veikkaus siis ennaltaehkäisee peliongelmien syntyä harjoittamalla näitä useiden miljoonien arvoisia mainoskampanjoita päivästä toiseen? Ei kuulosta kovin loogiselta toiminnalta. Peliongelmaisten rahoja kerätään vuosittain miljardi euroa, onneksi osa tästä menee myös hyvään tarkoitukseen. Veikkauksen toiminta on kuitenkin erittäin kyseenalaista kaikkinensa.

Pelaaminen aiheuttaa henkilökohtaisia konkursseja, kuten myös pikavipit. Pikavippejä onkin alettu reguloimaan valtion toimesta, ja niille on asetettu muun muassa korkokattoja. Silti näiden korot ovat usein aivan älyttömiä, toisin sanoen kukaan joka ymmärtää korkojen päälle tuskin ottaa pikavippejä. Näinpä niidenkin tuotot perustuvat lähinnä raha- tai vaikkapa peliongelmaisten ongelmiin. Pikavippiyhtiöihin sijoittaminen on tuonut korkeita tuottoja, näihin voi sijoittaa esimerkiksi rahoituksen antajana jolloin hyvien tuottojen vastapainona on luonnollisesti pääoman menettämisen riski.

Pörssin kasino-osakkeet sijoituskohteena?

Jos sijoittamisessa pikavippeihin ei näe moraalista ongelmaa, voisi harkita myös sijoittamista peliyhtiöihin. Voisiko peliyhtiöistä hyötyä samalla tapaa kuin pikavippaamisesta? Verkkopelaaminen on kasvattanut suosiotaan viime vuosina kiihtyvällä tahdilla, ja se näkyy myös peliyhtiöiden ja nettikasinoiden kasvutarinoissa. Nopeasti muuttuvalla alalla onkin monia menestystarinoita, jotka ovat ponnahtaneet pinnalle vain viimeisen vuosikymmenen aikana. Kivijalkasinoille verkkokasinoiden suosio on tuonut huonoja uutisia: suosituimmissa kohteissa, kuten Las Vegasissa ja viime vuosina suosioon nousseella Macaulla kävijämäärät kivijalkakasinoilla ovat vähentyneet huomattavasti.

Voisiko ruletti olla osakesijoittajalle sittenkin voitollinen peli?

Alkuvuodesta 2019 tilanne näytti hetken toivottomalta osakkeiden hintojen pudotessa peräti 30%. Kevät on kuitenkin tuonut nostetta myös kasino-osakemarkkinoille, joten loppuvuosi 2019 tulee olemaan mielenkiintoista seurattavaa pörssin osalta. Koska kotimaan pörssistä varsinaisia uhkapeliyhtiöitä ei löydy, tarkastellaan seuraavaksi muutamia Ruotsin markkinoille listattuja kasino-osakkeita.

Lähdetään liikkeelle ruotsalaisesta Tukholman pörssiin listatusta Bettsonista. Yhtiön osake laskenut alkuvuoden aikana noin -14%. Lasku on merkittävä siitäkin huolimatta, että sekä viime vuosi että myös tämän vuoden ensimmäinen kvartaali olivat hyviä ja tulos on selvässä kasvussa. Viime vuoden tuloksella yhtiön P/E-luku on vain noin 7,6. Kasinoyhtiön kannattavuudesta kertoo se, että liiketulosmarginaalit ovat vuosittain pyörineet reilussa 20 prosentissa, sekä omalle pääomalle tuottoa on kertynyt vuosittain noin 26-30%. Kaiken kukkuraksi tänä keväänä osinkoa maksettiin noin 6,6% nykykurssille. Näiden lukujen valossa Bettson ei vaikuta ainakaan liian kalliilta, joten ehkä osaketta on syytä tarkastella tarkemmin. Syy näennäiselle halpuudelle lienee reguloinnin kasvaminen esimerkiksi juuri Pohjoismaissa. Riski on ilmeinen, silä reguloinnin kasvaessa tulos voi kertaheitolla leikkaantua pysyvästi. Kotipörssistä voitaisiin ottaa verrokiksi esimerkiksi Saga Furs, jonka kertoimet näyttävät vuodesta toiseen halvoilta johtuen siitä, että poliittinen riski turkisalaa kohtaan on valtava.

Hyvin samanlaista tarinaa esittää toinen tunnettu Tukholman pörssiin listattu mobiilipeliyhtiö LeoVegas. Alkuvuodesta pörssikurssi on laskenut niin ikään noin -14%. Yhtiön P/E-luku on noin 7. Liiketulosmarginaali ei yllä Bettsonin tasolle, vaan jää vajaaseen 10 prosenttiin. Osinkoa jaettiin viime vuoden tuloksella noin noin 4%. Näiden lukujen valossa Betsson kuulostaa järkevämmältä sijoituskohteelta mikäli etsii ostettavaa Tukholman pörssistä. Sivuhuomautuksena on sanottava, että LeoVegasin tilinpäätösraportit ovat eittämättä sekavimpia joihin olen sijoittajanurallani tutustunut.

Tukholmassa oli vielä viime vuoden loppuun saakka listattuna myös kolmas alalla tunnettu yhtiö, erityisesti live kasino -palveluistaan tunnettu Mr Green. Tämä yhtiö ostettiin kuitenkin pois pörssistä, sillä Britannialainen vedonlyöntiyhtiö William Hill osti sen varautuessaan brexitiin ja laajentuen näin uusille markkina-alueille. Mr Greenin osakkeenomistajat pääsivät luonnollisesti nauttimaan kovasta kurssinoususta, sillä tarjouksen myötä osakkeet nousivat peräti 47%.

Yhteenvetona voitaisiin todeta, että pelien lisäksi myös peliyhtiöiden osakkeissa on menossa omanlaisensa peli, taistelu regulaatiota vastaan. Regulaatiota voidaan kyllä kiertää sijoittamalla kasinot esimerkiksi Maltalle, mutta esimerkiksi mainonta voidaan siitä huolimatta kieltää kohdemaassa ja suosia näin paikallisia monopoliyhtiöitä. Rohkea sijoittaja voi tehdä näillä hyvät tuotot, mutta poliittinen riski on sen verran suuri että käteen voi jäädä myös Musta Pekka.


2 ajatusta aiheesta “Veikkaus ja muut uhkapeliyhtiöt”

  1. Mielestäni se on hyvä sijoitus, koska sen markkinoilla on suuri potentiaali. Jos harkitset sijoittamista kasinoyrityksiin, varmista, että yritys on vakaa, laillinen ja turvallinen. Muista aina, että ennen kuin laitat potin siihen, tee perusteellinen tutkimus, tasapainota hyvät ja huonot puolet ja päätä viisaasti edessäsi olevien riskien mukaan.

  2. Juuri nyt, missä markkinat kamppailevat ja hinnat laskevat. Mielestäni tämä on paras aika ostaa osakkeita kasinoyrityksiltä. Lisäksi kasinoteollisuus on yksi ala, joka nousee pandemiasta huolimatta. Se on win / win-tilanne.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top