Mietteitäni hoitajamitoituksesta
Valtion ja kuntien tehtävä on huolehtia kansalaisten perusoikeuksista. Näihin perusoikeuksiin kuuluvat esimerkiksi tasavertainen oikeus koulutukseen sekä laadukas hoito myös vanhuksille. Jos perustoimintojen rahoituksen jälkeen on kertynyt ylijäämää, vasta sen voi osoittaa toissijaisiin kohteisiin.
Kuten olemme saaneet aikaisemmin tänä vuonna lukea, perustoimintoja ei ole kyetty ylläpitämään tarpeeksi laadukkaasti. Etenkin vanhusten hoitoa on laiminlyöty jo pitkään. Tänä vuonna ennen vaaleja asia nousi kohuksi asti Esperi Care-jupakan vuoksi. Nyt eletään siis maalaisjärjellä ajateltuna tilannetta, jolloin varoja tulisi priorisoida näihin perustoimintoihin ja lopettaa rahan viljeleminen toissijaisiin kohteisiin.
Tänään näimme ulostulon hallituksen valmistelemasta hoitajamitoituslaista. Alunperin tarkoituksena oli, että lakiin säädetään kiinteä 0,7 henkilön hoitajamitoitus varmistamaan riittävä hoitohenkilökunnan määrä. Ennen vaaleja nykyiset hallituspuolueet julistivat kilvan, että tämä myös tullaan kirjaamaan lakiin mikäli he ovat hallituksessa.
Nyt näyttääkin yllättäen siltä, että tästäkin asiasta on tulossa pannukakku. Enää ei puhuta hoitajamitoituksesta, vaan henkilömitoituksesta johon lasketaan mukaan henkilökuntaa johtajista aina talonmiehiin saakka. On ilmiselvää, että kyseessä on silmänkääntötemppu jolla ei tule olemaan parantavaa vaikutusta varsinaiseen ongelmaan eli hoitotasoon. Näin kansalaisena ei voi kuin ihmetellä mitä hyötyä on valmistella lakia jolla ei todellisuudessa ole mitään vaikutusta? Miksi keskitytään tällaiseen näpertelyyn sen sijaan, että pyrittäisiin oikeasti ratkaisemaan ongelmia? Oma veikkaukseni on, että tällä näpertelyllä pyritään peittämään jälleen yhden vaalilupauksen kariutumista.
Hieman aikaisemmin pääministeri Antti Rinne nousi uutisiin kertomalla etteivät rahat riitä 0,7 hoitajamitoituksen toteuttamiseen. Asiantuntijoiden arvion mukaan hoitajamitoitus maksaisi noin 250 miljoonaa euroa. Summa ei kuulosta järin suurelta jos sitä vertaa esimerkiksi Suomen 989 miljoonan euron kehitysapumäärärahoihin. Näitä rahasummia miettiessä tulee väkisinkin mieleen miksi varoja ei kohdisteta niihin perustoimintoihin joita oman maan kansalaiset nyt kipeästi tarvitsevat? Mitä lisäarvoa saamme sillä, että verorahoja uhrataan ulkomaille noin paljon? Esimerkiksi pelkästään Afrikkaan verorahojamme lähetetään yli 500 miljoonan euron edestä.
Voidaan perustellusti kyseenalaistaa onko esimerkiksi Afrikkaan rahan lähettäminen aikaisemmin kuvailemani tarpeellinen perustoiminto ja onko se todellakin tärkeämpää kuin omien kansalaistemme hyvinvointi? Mitä hyvää saamme itse vastineeksi tälle rahamäärälle ja mitä näkyviä vaikutuksia sillä on vuosien saatossa ollut? On mielestäni erittäin kyseenalaista, että Suomen kokoinen valtio lähettää varojaan pitkin kokonaista maanosaa. Jos Afrikan pelastaminen onkin niin tärkeää, voisimmeko silti budjetoida 250 miljoonaa kotimaisiin hoitajiin ja vasta sen jälkeen lähettää loput 739 miljoonaa euroa Afrikkaan? Paljon kysymyksiä, mutta näihin saan tuskin koskaan vastausta.
Viime aikoina on kohistu paljon Veikkauksesta ja siitä kuinka poliitikot ovat ottaneet sen erityissuojeluunsa, koska nauttivat Veikkauksen tarjoamista erilaisista etuuksista jotka taas puolestaan rahoitetaan peliongelmaisten varoilla. Nyt ei kuitenkaan takerruta tähän asiaan, vaan siihen että Veikkaus tukee esimerkiksi kulttuuria ja taidetta 246 miljoonalla eurolla vuosittain. Summa on sattumalta lähes täsmälleen sama kuin mikä vaadittaisiin hoitajamitoituksen korjaamiseen. Voisiko tässä olla jälleen priorisoinnin paikka? Kulttuuri ja taide eivät ole ihmishenkiä tai kunnollista huolenpitoa tärkeämpiä.
Että mitenkä on Antti Rinne ja hallitus, olisiko meillä sittenkin rahaa jos ne haluttaisiin kohdistaa oikein omille kansalaisillemme?
