Elisa lainaa asiakkaidensa rahoja

Joulukuun puolessa välissä huomasin internetin ihmeellisessä maailmassa tarjouksen Elisa Viihde- palvelusta, 1kk koejakso ilmaiseksi. Vaikka en olekaan suuri hömppäviihteen ystävä, ajattelin kokeilla olisiko siellä mitään mielenkiintoista, kun kerran ilmaiseksi tarjotaan. Tein tunnukset palveluun ja saman tien peruin tilauksen, jolloin tilaukseni loppui heti ilmaisen jakson loputtua.

Täytyy myöntää että eipä tullut kyllä mitään katsottua, ja koko homma unohtuikin sitten joulutohinassa. Viime viikolla sain kuitenkin laskun, ja yllätys yllätys lasku sisälsi 6 euron ylimääräisen erän, mistäs muustakaan kuin tästä ”ilmaisesta” Elisa Viihteestä. Koska huomasin asian lauantai-iltana, ei asiakaspalveluun ollut enää mahdollista saada yhteyttä sähköisesti. Puhelimessa jonottaminen taas ei ole enää tätä päivää.

Tein samana iltana asiasta julkaisun Twitteriin ja kas kummaa, Elisan asiakaspalvelu otti minuun oitis yhteyttä sitä kautta. Virallinen selitys asiaan oli, että olin avannut palvelun kesken kuukauden, ja heidän laskutuskautensa on kalenterikuukausi. Tästä syystä tähän laskuun ehti tulla kuusi euroa maksettavaa, ja saan sen hyvityksenä takaisin seuraavan kuukauden laskun yhteydessä.

Mielestäni tämä toimintatapa on kummallinen. Asiakas velvoitetaan tällä nykymallilla lainaamaan Elisalle rahojaan vastikkeetta. Jos järjestelmä on tätä luokkaa että ilmaisistakin tuotteista tulee lasku, ketä tällainen järjestelmä oikein palvelee? Tämä aiheuttaa sekä tyytymättömyyttä asiakkaiden keskuudessa että varmasti ruuhkaa asiakaspalveluun.

Ilmaisinkin tyytymättömyyteni siihen, että lainaan rahojani vastikkeetta pörssiyhtiölle kuukauden ajaksi ja vaadin joko tämän ylimääräisen laskutuserän mitätöimistä tai jonkinlaista hyvitystä lainani vastineeksi. Muistan eräänkin kerran kun olimme päinvastaisessa tilanteessa, unohdin maksaa laskuni eräpäivänä ja Elisa lähetti minulle kirjeen joka sisälsi 5 euron ylimääräisen ”karhuamislisän.”

Asiakaspalvelusta ehdotettiin ilmaista leffavuokrausta heidän sähköiseen leffavuokraamoonsa hyvityksenä tästä tapauksesta, hyväksyin tämän sovitteluesityksen sillä tämä vastaa aika tarkalleen noin 5 euron hyötyä. Saan lainalleni siis sopivan koron.

Summa summarum, mielestäni Elisan järjestelmässä on kehitettävää, ettei ilmaisista palveluista tulisi jatkossa asiakkaille maksettavaa. Asiakaspalvelu hoiti hommansa hienosti. Tosin on outoa että heidän omilla sivuillaan sähköistä asiakaspalvelua ei ollut silloin saatavilla, samaan aikaan kuitenkin Twitterissä vastaus tuli välittömästi. Hyvitys asiasta annettiin mukisematta, kuinkahan moni muu asiakas vain huomaa tehdä asian tiimoilta tarvittavia toimenpiteitä?

Olinko vaikea asiakas vai onko tässä Elisalla kehittämisen paikka? 🙂

1 ajatus aiheesta “Elisa lainaa asiakkaidensa rahoja”

  1. Elisan järjestelmät on noin 15 vuotta vanhat joten ne toimii miten sattuvat toimimaan. Todellakin olisi kehittämisen paikka, mutta ilmeisesti tahtotilaa ei löydy. Muitakin älyttömyyksiä tuo muinainen järjestelmä aiheuttaa….

Vastaa käyttäjälle Tiiän kyl Peru vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top