Otimme käyttöön eläkelaskurin

Sivuillamme on otettu käyttöön eläkelaskuri, joka löytyy sivun ylälaidassa olevasta linkistä. Laskurilla voi hahmottaa eri skenaarioita ja pohtia koska olisi mahdollista jäädä omaehtoiselle eläkkeelle vaihtamalla erilaisia muuttujia. Edistyksellisen laskurista tekee se, että se ottaa huomioon tuottojen lisäksi myös kuukausittaiset menot ja sijoittamisen kustannukset. Voit kokeilla laskuria myös tästä.

Kuten niin monilla muillakin, myös minulla on tavoite omaehtoisesta eläkkeestä hieman nuoremmalla iällä, enkä luota edes siihen että tulen koskaan vanhuuseläkettä saamaan. Omilla laskelmillani näyttää siltä, että kuuden prosentin vuosituotolla minun tulisi säästää nykyisellä tahdillani noin 47-vuotiaaksi asti, jolloin voisin siirtyä eläkkeelle. Tähän pystyn vaikuttamaan muokkaamalla esimerkiksi säästöastettani pari astetta tiukemmalle, tai sijoittamalla paremmin. Näissä laskelmissa on tuoton suhteen hieman turvamarginaalia, uskon kykeneväni parempiin tuottoihin pitkällä aikavälillä.

Laskuri tuo karulla tavalla esille sen, kuinka tärkeää on säästää mahdollisimman paljon tuloistaan. Jokainen säästetty euro on pitkällä aikavälillä ja korkoa korolle- efektin jyllätessä erittäin arvokas.

1 ajatus aiheesta “Otimme käyttöön eläkelaskurin”

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top