Tesla – Automaailman yliarvostettu edelläkävijä

Automaailman edelläkävijä

Kaikki automaailmaa seuraavat tuntevat sähköautonvalmistaja Teslan ja millaisia autoja se valmistaa. Tämä siitäkin huolimatta, että Tesla ei käytä rahaa mainostamiseen vaan luottaa puskaradion toimivuuteen. Hyvät kokemukset autosta markkinoivat paremmin kuin suuren budjetin mainoskampanjat, joita perinteiset autonvalmistajat suosivat.

Tesla on monella tapaa automaailman edelläkävijä. Se tarjoaa sähköisen, sähköntuotantotavasta riippuen jopa päästöttömän tavan liikkua ja yhdistää tähän muun muassa automatisoitua ajamista ja netin yli tulevia päivityksiä autoon. Tesla on saanut tekniikallaan perinteiset autonvalmistajat näyttämään vanhanaikaisilta fossiileilta. Ne ovat vasta nyt alkaneet toden teolla huomaamaan ilmiön ja reagoimaan automaailman mullistukseen. Esimerkiksi Volvo ja saksalaiset autonvalmistajat tuottavat tänä päivänä yhä suuremmissa määrin sähköautoja.

Minulla oli kunnia koeajaa Tesla Model S:ää viikonlopun verran reilut kaksi vuotta sitten. Auto teki edistyksellisyydellään sekä sähköisellä voimalinjallaan minuun vaikutuksen. Mahtava suorituskyky, välitön vääntö ja hiljainen äänimaailma tuovat autoon eleganssia. Polttomoottoriautoilla ei ole tarjota vastaavaa kokemusta. Ja nyt puhuttiin vieläpä Teslan ”karvalakkimallista.”

Koeajoin Tesla Model S:ää viikonlopun ajan vuonna 2018. Auto teki minuun lähtemättömän vaikutuksen. Tässä kuvassa olimme tulleet ruokatauolle Hirvaskankaan ABC:lle. Auton akku latautui helposti täyteen ruokailun aikana ja vieläpä täysin ilmaiseksi.

Täydellinen ei Teslakaan ole. Autoa ovat vaivanneet amerikkalaiseen tyyliin pienet viat. Model S:n ongelmana ovat olleet muun muassa hajoavat ovenkahvat, akkujen sekä moottorien ennenaikainen hajoaminen sekä suunnitteluvirhe keskinäytössä joka saa sen hajoamaan ennen aikojaan. Model 3:n alkupään autoissa raportoitiin tapauksista joissa auton maali lähti kuoriutumaan aivan normaalissa ajossa. Sitä en tiedä onko tämä kyseinen ongelma jo taklattu. Mielestäni suurin ongelma kuitenkin Suomessa on se, että Teslaa voidaan huoltaa vain Vantaalla. Näin oululaisena mahdolliset huoltomatkat tulisivat liian pitkiksi, joten minulle Tesla ei siksi ole vaihtoehto. Tämä siitäkin huolimatta että Teslalla on olemassa liikkuva huoltoyksikkö joka tulee kotipihaan saakka korjaamaan pienempiä vikoja.

Tämä on sääli, sillä täyssähköautoa etsivä huomaa nopeasti että Model 3 on ominaisuuksiltaan erittäin houkuttelevaksi hinnoiteltu jos sitä vertaa kilpakumppaneihin. Model 3 painii lähtöhinnaltaan samassa sarjassa kuin esimerkiksi Nissan Leaf tai Hyundain sähköautot. Laadussa, tekniikassa ja esimerkiksi kantaman osalta Model 3 on kuitenkin aivan omaa luokkaansa.

Tesla sijoituskohteena

Sijoittajat ovat luonnollisesti havainneet etupainotteisesti sen mitä useimmat autoilijat eivät. Teslan markkina-arvo ohitti jo Fordin ja GM:n yhteenlasketun arvon. Teslan osakekurssin paisumista seuratessa on tullut kuitenkin väkisinkin mieleen, onko kasvu ollut jo liiankin kovaa. Ovatko tulevaisuuden toiveet ja usko ovat ottaneet vallan reaalimaailmasta?

Viime vuoden viimeinen kvartaali toi pöytään toisen peräkkäisen positiivisen tuloksen. Autojen myynti sekä automyynnin tuotot olivat kasvusuunnassa. Valitettavasti kasvussa olivat myös kulutkin, jotka rasittivat tulosta. Liikevoittomarginaali oli 4,9%, verrokkina esimerkiksi Volkswagen AG-konsernin liikevoittomarginaali oli edellisen raportin mukaan 7,4%. Tesla onnistui tekemään vuoden jälkimmäisellä puoliskolla käänteen kannattavuudessa ja nousemaan jälleen voitolliseksi. Silti viimeinen kvartaali ei ollut kulujen kasvettua tuloksellisesti yhtä vahva kuin Q3/2019. Osakekohtaista tulosta Tesla kerrytti vuoden 2019 aikana -5,03 dollaria.

P/E-lukua Teslalle on mahdotonta määrittää viime vuoden tuloksen perusteella ilman arvioiden tekemistä, sillä tulos oli negatiivinen. Jos oletetaan Teslan kuitenkin säilyttävän saman tulostahdin kuin minkä se saavutti vuoden 2019 toisella vuosipuoliskolla, olisi osakekohtainen tulos ensi vuodelta 2,76 dollaria. Tämä tarkoittaisi nykykurssilla(650,57$) P/E-lukua 236 mikä on tulostuotoksi muutettuna 0,4%. Tuloksen on siis syytä kasvaa tänä vuonna räjähdysmäisesti, jotta Teslan arvostuksessa olisi mitään järkeä. Potentiaalia kyllä on, mutta kysymys kuuluu pystyykö Tesla ne lunastamaan ja jos, millä aikataululla?

Tesla on automaailman edelläkävijä, mutta sen osakkeen arvostus on karannut kauas horisonttiin.

Otetaanpa taloudellisen tarkastelun verrokiksi jälleen tuttu Volkswagen. Osakekohtaiseksi tulokseksi viime vuodelta saamme viivoitinmallilla 28,33 euroa ja osakkeen hinta on tätä kirjoittaessa 162,38€. P/E-luvuksi saadaan 5,73 mikä tarkoittaa tulostuotoksi muutettuna 17,4%.

Nämä lyhyet laskelmat osoittavat, että jos Teslan kurssiin on leivottu paljon hypeä ja toiveita tulevasta, on Volkswagenin hintaan puolestaan leivottu paljon epäuskoa ja synkkyttä. Tavallaan ymmärrän molempia näkökantoja. Tesla edustaa autoilun tulevaisuutta, joskin kurssi on tulokselliseen menestykseen nähden ottanut liikaa etukenoa. Jotta Teslan arvostus olisi mitenkään perusteltu, tulisi sen tuloksen kasvaa useita kymmeniä prosentteja per kvartaali. Volkswagen puolestaan on rypenyt päästöskandaalien sekä sekundalaatuisten autojen tuomassa mediamylläkässä. Volkswagen huijasi asiakkaitaan sekä osakkeenomistajiaan ja on nyt siirtymässä uuteen maailmaan sähköautonvalmistajaksi. Tämä sisältää luonnollisesti suuria riskejä ja alhainen arvostus osakkeelle on täten perusteltu.

Loppuyhteenveto

Jos minun tulisi valita sijoituskohteeni näiden yhtiöiden väliltä, päätyisin Volkswageniin sillä sen arvostus mataa jo valmiiksi ja kurssiin on hinnoiteltu tulevaisuuden riskejä. Riskien määrää on vaikea arvioida, sanoihan Volkswagenin johtajakin taannoin että sähköautobuumi voi tappaa koko saksalaisen autoteollisuuden. Tuosta lausunnosta on kuitenkin vierähtänyt jo aikaa ja Volkswagen on reagoinut autoalan muutokseen tulemalla vahvasti mukaan sähköautomarkkinoille uusilla automalleillaan. Näin ollen uskon, että Volkswagen suurena autovalmistajana tulee selviytymään myös autoilun sähköistyessä.

Teslan arvostus on yksinkertaisesti niin raju, että kurssitason vaatimaa kasvuvaihdetta saa tuskin päälle edes visionääri Elon Musk. Uusia automalleja(Model Y, Roadster) on tulossa ja myynti kasvaa kohisten, mutta marginaalien ollessa alhaiset nyt tarvittaisiin todellista ihmettä jotta tulos saataisiin osakekurssin edellyttämälle kovalle kasvu-uralle.

Jos minun sen sijaan tulisi valita auto näiden kahden yhtiön valikoimista, päätyisin ehdottomasti Teslaan. Minun silmissäni Volkswagen on menettänyt maineensa huijatessaan asiakkaitaan sekä tehdessään huonolaatuisia autoja. Automaailmaa seuraavat muistavat varmasti jo ennen päästöskandaaleja tulleen skandaalin siitä kuinka heidän autonsa söivät öljyä lähes yhtä paljon kuin polttoainetta. Vaikka Volkswagenin sähköautoja saisi hieman edullisemmin, en pystyisi sellaista ostamaan huonon maineen vuoksi.

Öljyastia on tullut valitettavan tutuksi VAG-konsernin autoilla ajaville viime vuosina.

Teslan hankkimista puoltaa myös sen oma latausverkosto, joka on globaalisti erittäin kattava. Periaatteessa reissut Eurooppaan hoituisivat käyttäen Teslan omia latureita. Tämäkin tuo Teslalle etulyöntiaseman verrattuna sen sähköisiin kilpailijoihin.

By Osinkko

3 thoughts on “Tesla – Automaailman yliarvostettu edelläkävijä”
  1. Sähköauto voi varmaankin olla mukava hiljainen ja suorituskykyinen. Mutta en kyllä ymmärrä sen ekologisuutta, millä perusteella kyseisiä vehkeitä ajetaan pakolla liikenteeseen? Dieselautoihin verrattuna ymmärrän hiukkaspäästöt, mutta yleisemmin ottaen ilmastonmuutostahan tällä annetaan ymmärtää oltavan ratkomassa. Miksi? Eihän sähköntuotanto ikinä ole päästötöntä, ellei se ole vesivoimaa. Sittenkään se ei ole ongelmatonta, eikä sitä ole Suomeen saanut lisätä, vaikka vuosia on tapeltu Lapin jokien valjastamisesta vesivoimaan. Ydinvoima ei ole ongelmatonta, vaikka kylläkin CO2 osalta päästöt hyvin pienet. Tuuli- ja aurinkovoimaa ei mitenkään ole näköpiirissä sellaisia määriä, että sillä voitaisiin ladata sähköautot. Varsinkaan, kun autoja tarvitaan päivällä ja yöllä taas ei aurinko paista ja tuulikin monesti laantuu. Entäs bioenergia? Paperinkulutus kasvaa ja vaatii lisää hakkuita havumetsistä ja plantaaseilta. Ei liene todennäköistä, että merkittävästi olisi mahdollisuuksia ainakaan neitseellisen kuidun energiakäyttöä lisätä, hakkuu- yms. jätteitä kylläkin.

    Entäs sitten sähköautojen vaatimat sähkökomponentit ja akut? Sähköosien kierrättäminen on hyvin huonoa, ylipäänsä asiasta ei edes puhuta juurikaan, mutta käytetyistä sähkökomponenteista taidetaan kehitysmaissa hyvin pitkälti käsipelillä erotella arvokkaat metallit ja loput poltetaan ”nuotiolla”. Elektroniikka- ja akkuteollisuus vaatii paljon kaivannaisia, eikä kaivosteollisuus ole mitenkään ympäristöystävällistä. Pääosa akkujen koboltista tulee Kongosta, jossa sitä kaivaa naiset ja lapset. Mitä tapahtuu jätevesille? Pohjavesiä on Chilessäkin pilattu kaivosteollisuuden toimesta paljon, eikä kyseessä ole kehitysmaa. Akkuja pystytään sentään jossain määrin kierrättämään. Mutta mistä niihin tarvittavat kaivannaiset saadaan ja ekologisesti?

    Lisäksi sitten sähkönsiirron, latauksen ja purkamisen hyötysuhde, kyllä menee energiaa hukkaan. Voiko joku selittää (toinen insinööri? 🙂 missä menen metsään, kun en tajua. Olen ajatellut, että en vaihda autoa ollenkaan niin kauan, kunnes tähän tulee joku tolkku. Hybridiautot vasta älyttömiä ovatkin, kun on yhdistetty sekä polttomoottorin että sähköauton huonot puolet.

    1. Hyvää pohdintaa! Sähköauton ekologisuus perustuu siihen että sen hyötysuhde on huomattavasti parempi kuin polttomoottoriautojen. Näin ollen energiaa menee vähemmän harakoille ja päästötkin pysyvät pienempinä. On laskettu että elinkaarensa aikana sähköauto on akkumineraalien louhimisesta huolimatta polttomoottoriautoa puhtaampi vaihtoehto.

      Mitä tarkoitat tuolla että hybridissä on yhdistetty sekä sähkömoottorien että polttomoottorien huonot puolet? Nimenomaan niissä käytetään sähkömoottoreita silloin kun polttomoottorin hyötysuhde on heikko ja päinvastoin. Näin ollen molemmista tekniikoista saadaan parhaat puolet esiin ja polttoaineen kulutus voidaan minimoida.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *