Tuulipuvun joulukalenterin 3. luukku

Kolmannen luukun aiheena ovat osingot. Ovatko osingot vain rahan siirtämistä taskusta toiseen vai sittenkin uutta rahaa, joka lähetetään pääosin keväisin sijoittajan lompakkoon?

 

 

Kirjoitin aikaisemmin artikkelin aiheesta. Siinä totesin, että kaikissa tapauksissa osingot eivät ole rahan siirtämistä taskusta toiseen, vaikka teknisesti ottaen näin onkin juuri osingonmaksuhetkellä. Osinkotaso näyttää myös suojaavan yhtiöitä yliampuvilta kurssilaskuilta, eli osingot houkuttavat sijoittajia ostamaan yhtiötä.

Osinkoja ainoana voitonjakomenetelmänä on kritisoitu, sillä verottaja pääsee aina käsiksi pääomiin kun raha vaihtaa omistajaa. Näin ollen omien osakkeiden osto toimisi paremmin pitkäjänteisille sijoittajille jotka kuitenkin ovat aikeissa sijoittaa osinkorahat uudelleen samoihin yhtiöihin. Osinkoja puoltaa kuitenkin se, että ne ovat samalla pitkäjänteiselle sijoittajalle ainoaa kertyvää kassavirtaa sijoitustoiminnasta.

Olethan myös lukenut aikaisemman artikkelimme kuinka voit saada verottomia osinkoja?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top