Nokian Renkaat vaikuttaa edulliselta

Kuten olen aikaisemmin todennut, Nokian Renkaat on mielestäni yksi Helsingin pörssin laadukkaimmista yhtiöistä ja tärkeä osa omaa osakesalkkuani. Aivan viime aikoina Nokian Renkaiden kurssi on lasketellut kuitenkin pelkästään edellisen kuukauden sisällä noin -18%. Onko tällaiselle laskulle todella perusteita?

Kesäkumit valmiina toimitukseen.


Perusteita tälle laskulle voi nähdä ensimmäisen kvartaalin tuloksesta. Liikevaihto kasvoi vuoden takaiseen ajankohtaan nähden 2,3%, mutta liikevoitto kutistui lähes -12%. Syynä tähän laskuun mainittiin valuuttakurssivaikutus sekä kireä kilpailu Keski-Euroopassa. Osakekohtainen tulos kutistui lopulta vain yhdellä sentillä verrattuna vuoden takaiseen ollen 33snt/osake(34snt Q1/2018). Viimeisellä rivillä pudotusta tuloksessa oli siis vain -3%, joten tämä ei korreloi kurssikehityksen kanssa.

Ohjeistuksen mukaan tänä vuonna liikevaihdon vertailukelpoisilla valuutoilla odotetaan kasvavan ja liikevoiton olevan suunnilleen vuoden 2018 tasolla. Vuonna 2018 päivitetyn strategian mukaisesti Nokian Renkaat hakee lisäkasvua Venäjällä, Keski-Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Kasvuun liittyvistä investointiohjelmista johtuen liikevoitto vuonna 2019 sisältää merkittäviä ylimääräisiä liiketoiminnan kuluja vuoteen 2018 verrattuna. Kasvukivuista huolimatta ohjeistus kuulostaa omaan korvaani vahvalta. Tuloksen pitäminen viime vuoden tasolla samalla voimakkaasti investoiden tulee satamaan sijoittajien laariin pidemmällä aikavälillä. Olennaista on tulostason säilyminen markkinoiden hieman pehmentyessä. Inderes ennakoi tuloksen pysyvän vuoden 2018 tasolla, mutta ennustaa samalla kasvavaa osinkoa tuleville vuosille.

Tutkitaan seuraavaksi osakkeen nykyarvostusta tunnetuimpien tunnuslukujen kautta. Arvostusta tulee verrata viime vuoden tulokseen, sillä kuten aikaisemmin mainittiin tältä vuodelta odotetaan identtistä suoriutumista investoinneista huolimatta. Viime vuoden osakekohtainen tulos oli 2,15 euroa. P/E-luvuksi Nokian Renkaille saadaan täten nykykurssilla (25,50€) 11,9. Luku ei ole järin suuri laadukkaalle kasvuosakkeelle. Tulostuottoa Nokian Renkaisiin sijoittava voi odottaa 8,43%. Velkaisuuden huomioon ottava EV/EBIT on sekin matala 9,5. Kuten aikaisemminkin on todettu, Nokian Renkaat on nettovelaton yhtiö. P/B-luvuksi saadaan noin 2 ja efektiivinen osinkotuotto nykykurssille on noin 6,2% tämän kevään osingolla. Mielestäni nämä luvut kielivät jo aliarvostuksesta. Luvut kuulostavat nimittäin riittävän hyviltä siitäkin huolimatta, että yhtiö suoriutuisi tulevista vuosista vain säilyttäen nykyisen tuloskuntonsa. Sijoittaja saisi mahdollisen tulevien vuosien kasvun ikäänkuin optiona kaupan päälle.


Huolia horisonttiin tuo Euroopan henkilöautonrengasmarkkinoiden pehmeys. Pohjoismaissa henkilöautonrenkaiden sisäänmyynti oli vuoden ensimmäisellä kvartaalilla -6% heikompaa ja koko Euroopassakin -3%. Pohjois-Amerikassa myynti sen sijaan nousi 5% mikä lupaa hyvää ensi vuonna valmistuvaa Amerikan tehdasta ajatellen. Kaiken kaikkiaan henkilöautonrenkaissa liikevoitto laski vuoden takaiseen kvartaaliin nähden -14,6%. Raskaissa renkaissa nähtiin kasvua, mutta selvästi suurimpana segmenttinä henkilöautonrenkaat tulee viitoittamaan suuntaa Nokian Renkaiden tulokselle.


Oma johtopäätökseni on, että tulen lähiaikoina lisäämään osaketta salkkuuni. Luotan, että tilapäisistä haasteista ja investoinneista huolimatta Nokian Renkaat kykenee säilyttämään tulostasonsa ainakin lähellä viime vuoden tasoa. Siihen en ota kantaa onko ostohetki juuri nyt paras mahdollinen, sillä yksikin Trumpin twiitti voi taas syöstä markkinat tilapäiseen syöksylaskuun. Niinpä aion hajauttaa ostoja ajallisesti myös pidemmälle kesään. Laadukasta yhtiötä on mukava ostaa halvalla!

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top