Riski ja indeksin voittaminen

Tänä päivänä kun Nokian kurssi on romahtanut noin -23% ja Revenio Groupin kurssi taas puolestaan keulii noin +13,5% olen tullut miettineeksi riskin merkitystä indeksin voittamisessa. Kuten olette ehkä joskus kuulleet, varovaisen ja riskejä karttavan sijoittajan ei tulisi omistaa yhtä osaketta liian suurella painoarvolla. Tämä vinkki olisi ollut hyvä Nokian omistajille, mutta toisaalta taas huono Revenion omistajille. Mielestäni tämä on kuitenkin tuottojen kannalta erittäin petollinen neuvo. Painoarvon suuruus tulee aina pohtia myös yhtiön kehityksen mukaan.

Indeksin voittaminen ei ole mahdotonta, se vaatii vain poikkeamista indeksin koostumuksesta.


Jälkiviisaana voin tänään sanoa olevani onnekas sillä suurin omistukseni on nimen omaan päivän suurin nousija Revenio Group noin 32% osuudella salkustani. En ole itse koskaan osannut pitää tätä suurena riskinä, sillä yhtiö on kehittynyt vakaasti ja varmasti vuosien saatossa. Jos olisin ollut varovainen sijoittaja, olisin saattanut vähentää Revenion painoa salkussani sen kasvaessa liian suureksi. Mielestäni tällainen skenaario on yksi pahimmista virheistä joita sijoittaja voi tehdä. Miksi katkaista tuottojen rullaaminen salkkuun turhan takia?  Ja mitä ostaa tilalle myynnistä säästyneillä rahoilla? Varmaa on vain se, että verottaja vie voitoista omansa.


Muuan talousviisaatkin ovat kertoneet, että mikäli haluaa tehdä suuria tuottoja kannattaa sijoitukset keskittää vain muutamaan yhtiöön. Näin tehdessään tulee luonnollisesti yhtiön laadun olla priimaa. Omassa salkussani Revenion tapauksessa yhtiö itse on hyvin pitkälti suorittanut varojen keskittämisen puolestani, sillä osakkeen kasvuvauhti on ollut niin kovaa etten luultavasti olisi varoillani edes saanut pidettyä muuta salkkua samassa vauhdissa.


Jotkut saattavat muistaa aikaisemman kirjoitukseni jossa kerroin voittaneeni indeksin jo kolme vuotta putkeen. Tämä vuosi tuskin tekee poikkeusta tähän sarjaan, kiitos sijoitusten pääosan keskittämisen parhaisiin yhtiöihin. Niin kauan kuin hyvien yhtiöiden kehitys näyttää suotuisalta, ei niitä ole tarvetta vähentää riskien pelossa. 

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top