stora enso

Metsäyhtiöiden arvostuksesta

Metsäyhtiömme ovat kautta linjan laskeneet tänä vuonna sellun markkinahinnan mukana. Metsä Boardin tuotto tälle vuodelle näyttää -39% ja sekä UPM että Stora Enso ovat molemmat pudonneet saman verran eli -26% tähän mennessä. Tällaiset laskuprosentit laittavat miettimään, joko olisi aika tähyillä metsäyhtiöiden suuntaan. Arvostus Ohessa metsäyhtiöidemme tärkeimpiä tunnuslukuja, lähteenä käytin Inderesin ennusteita. Kuten havaitaan, tämän vuoden …

Metsäyhtiöiden arvostuksesta Lue lisää »

Stora Enson Oulun tehdas

Metsäyhtiöt eivät pääse investoinneillaan sykleistä eroon

Katsellessani metsäyhtiöiden osakekursseja, muistin erään vanhan ajatelmani. Uumoilin vuonna 2018 metsäyhtiöiden uusien investointien myötä, että niiden riippuvaisuus sykleistä voisi olla vähenemässä. Tämä ajatukseni tuli siitä, että uudet investoinnit kohdistuvat yhä enenevissä määrin esimerkiksi elintarvikekartonkeihin, joiden kysyntä on suhteellisen stabiilia verrattuna vaikkapa painopaperin kysyntään. Voi kuinka väärässä olinkaan tämän vision kanssa. Supersyklin käännyttyä jälleen kohti taantumaa …

Metsäyhtiöt eivät pääse investoinneillaan sykleistä eroon Lue lisää »

Stora Enson Oulun tehdas

Stora Enso investoi Ouluun miljardi euroa lisää

Stora Enso ilmoitti tänään pörssitiedotteella päättäneensä investoida miljardi euroa Stora Enson Oulun tehtaan kartongintuotannon laajentamiseen. Uusi investointi käsittäisi uuden kuorimon rakentamisen, kemihierrelaitoksen rakentamisen, uuden biopolttoainekattilan, massalaitoksen laajennuksen, paperikone 6:n muuttamisen kartonkikoneeksi sekä arkittamon. Pienempinä investointiyksikköinä mainittakoon kolmen uuden hakesiilon rakentaminen, puutavaran varastoalueen laajentaminen läheiselle teollisuustontille, pääporttirakennuksen purkaminen ja modernisointi, toisen uuden vedenpuhdistuslaitoksen rakentaminen sekä uuden …

Stora Enso investoi Ouluun miljardi euroa lisää Lue lisää »

Stora Enson Oulun tehdas

Stora Enso sulkee Veitsiluodon tehtaan – jatkoinvestointi Ouluun tulossa

Stora Enso ilmoitti sulkevansa Veitsiluodon paperitehtaan jo tulevan Q3:n aikana. Syynä sulkemiseen on tehtaan tekemät raskaat tappiot, jotka syvenivät entisestään koronan laskettua pysyvästi paperin kysyntää. Edes investointia sellutehtaaseen ei nähty kannattavana, Veitsiluodossa kun ei sellutehtaan perässä ole toimivaa kuivauskonetta lainkaan. Oman lusikkansa soppaan tuo parin vuoden päästä valmistuva Metsä Fibren jättitehdas joka tulee kahmaisemaan merkittävän …

Stora Enso sulkee Veitsiluodon tehtaan – jatkoinvestointi Ouluun tulossa Lue lisää »

Metsäyhtiöt jälleen matalapaineessa?

Kirjoitin viime syksynä kuinka Stora Enso harkitsi lomautuksia Oulun tehtaalla kutistuneen tilauskannan myötä. Vuodenvaihteen jälkeen keväällä tilanne kuitenkin piristyi sen verran, että lomautukset jäivät lopulta melko vähäisiksi. Nyt tehtaan porttien sisäpuolelta kuuluu jälleen puhetta, kuinka tilauskanta on pudonnut alhaiselle tasolle. Jälleen kerran paperikoneet käyvät tasatahtia vuoro toisensa perään. Samanlainen tilanne on kirjeenvaihtajamme mukaan myös Kemin Veitsiluodossa, jossa kolmesta paperikonelinjasta jokainen on …

Metsäyhtiöt jälleen matalapaineessa? Lue lisää »

Kaleva käsikirjoittaa Stora Enson tulevaisuutta

Oululainen sanomalehti Kaleva uutisoi eilen Stora Enson Oulun tehtaan tulevaisuuden suunnitelmista tietoja, joista pörssiyhtiö itse ei ole maininnut sanaakaan virallisissa tiedotteissaan. Kalevan uutisen mukaan Stora Enso toteuttaisi Oulun investoinnin kahdessa vaiheessa, joka tarkoittaisi sitä että ensin muutettaisiin paperikone 7 kraftlainerlinjaksi, ja toisessa vaiheessa myös paperikone 6 muutettaisiin kartonkikoneeksi. Tietopohjana tälle ennustukselle käytettiin ilmeisesti Stora Enson jättämää ympäristölupahakemusta, jossa alkuperäisen …

Kaleva käsikirjoittaa Stora Enson tulevaisuutta Lue lisää »

Kauppasodan laineet lyövät metsäyhtiöihin

Kauppasodan tiivistyessä metsäyhtiöiden osakkeet ovat vuoden takaiseen noteeraukseensa verrattuna laskeneet roimasti. Pörssin parhaimmat aletarjoukset ovat nyt jopa liki -60%. Ajattelin hieman tutkia muutamien tunnuslukujen kautta, missä nyt mennään pörssimme kolmen kovan eli UPM:n, Stora Enson sekä Metsä Boardin kohdalla. Samalla vertaan yhtiöiden nykyhintaa niiden viiden vuoden keskimääräiseen kannattavuuteen, jotta niiden vallitsevasta arvostustasosta saa paremman kuvan. UPM Viime vuosien vahvin peluri metsäyhtiöistämme …

Kauppasodan laineet lyövät metsäyhtiöihin Lue lisää »

Stora Enson Oulun investointi varmistumassa

Stora Enso ilmoitti viime kesänä pohtivansa tuotantosuunnan muutosta Oulun tehtaillaan. Vaihtoehtoina pöydällä oli joko alkaa valmistamaan kahdella linjalla erityyppisiä pakkauskartonkeja tai jatkaa paperinvalmistusta entiseen malliin. Tänään tiedote lausuttiin viimein julkisuuteen ja mielestäni se oli pettymys osakkeenomistajille sekä varmasti myös työntekijöille. Alkuperäisestä investointisuunnitelmasta päätettiin perääntyä merkittävästi. Alunperin pohdittiin 700 miljoonan euron investointia, joka olisi käsittänyt molempien …

Stora Enson Oulun investointi varmistumassa Lue lisää »

Stora Enso jatkaa lomautuksia Oulussa

Ilmeisesti mediassa ei ole asiaa sen kummemmin noteerattu, mutta kuulemani perusteella Stora Enson kokonaan omistama tytäryhtiö, Suomen tehtaiden huoltotoiminnoista vastaava Efora ilmoitti aloittavansa Oulussa yhteistoimintaneuvottelut lomautuksista koskien koko loppuvuotta. Emoyhtiö Stora Ensossa paperitehtaan lomautukset ovat parhaillaan käynnissä koskien vuoden ensimmäistä puoliskoa. Tehtaalla eletään mielenkiintoisia aikoja, sillä päätöstä tuotantosuunnan muutoksesta odotellaan yhä. Alunperin tiedon oli tarkoitus …

Stora Enso jatkaa lomautuksia Oulussa Lue lisää »

Stora Enson tulevaisuus ja Oulun tehtaiden henkilöstön lomautus

Stora Enso julkaisi vastikään tiedotteen jossa se ilmoitti harkitsevansa Oulun tehtaiden henkilöstön lomauttamista koskien kaikkia muita yksiköitä paitsi sellutehdasta. Syynä on hienopapereiden tilauskannan kutistuminen ja samanaikainen raaka-ainekustannusten nousu. Tämä on mietityttänyt osakkeenomistajia. Oliko Storan nousu nyt tässä ja liiketoiminta muuttumassa tappiolliseksi? Mistä oikein on kyse? Pyrin avaamaan asiaa tämän tekstin kautta. Tässä kirjoituksessa käyttämäni paikallisen …

Stora Enson tulevaisuus ja Oulun tehtaiden henkilöstön lomautus Lue lisää »

Pörssi laskee, mitä ostetaan?

Pörssi on tätä kirjoittaessani osoittanut jopa parisen viikkoa laskusuuntaan. Pikkuhiljaa osakkeiden hinnoista sulavat enimmät kupla-arvostukset pois. Laskun ovat mitä ilmeisimmin aiheuttaneet Italian hallituksen tekemä reilusti alijäämäinen budjetti, joka lisää maan velkaongelmia entisestään ja aiheuttaa jännitteitä EU:n sisällä. Samanaikaisesti USA sekä Kiina kauppasotivat sekä asettelevat yhä tuontitulleja toisilleen. Ajattelin hieman tutkailla muutamia mielenkiintoisia yhtiöitä sekä niiden arvostuksia …

Pörssi laskee, mitä ostetaan? Lue lisää »

Markkinat eivät ole tehokkaat

Elämme parhaillaan kiihkeää tuloskautta. Ilmassa on aina vain jatkuvan lämmön lisäksi myös sähköä. Tuloskauden edetessä mieleeni on taas palautunut hypoteesi tehokkaista markkinoista. Osakkeiden hinta on teorian mukaan aina oikea ja heijastelee osakkeen todellista arvoa ja tuottopotentiaalia. Periaatteessa osakkeen hinnan tulisi muuttua aina uutta informaatioita vastaavaksi. Silti hinnanmuutokset ovat viime aikoina olleet rajuja suuntaan ja toiseen …

Markkinat eivät ole tehokkaat Lue lisää »

Katseet metsäyhtiöiden tulevaisuudennäkymiin

Metsäyhtiöt ovat viime vuodet edenneet kuin raiteillaan kasvattaen tulostaan vuosi vuodelta. Tämä on johtunut onnistuneesta muutosstrategiasta. Ennen yhtiöt olivat keskittyneitä ainoastaan selluun sekä paperiin, nykyään ne panostavat enemmän uusiin kasvuaihioihin kuten kartonkiin, biopolttoaineisiin ja puuelementteihin. Metsäyhtiöt ovatkin hyvässä asemassa, sillä niiden takana on kestävän talouden megatrendi, kierrätystalous sekä taistelu ilmastonlämpenemistä vastaan. Kaikki, mikä tehdään tällä …

Katseet metsäyhtiöiden tulevaisuudennäkymiin Lue lisää »

Scroll to Top