Kuukausi: tammikuu 2018

Kokemuksia Fellow Financesta

Kuten kirjoitin aikaisemmin, Oulun osakesäästäjien pikkujouluissa esiintyi viime vuoden lopulla Fellow Finance. Kyseessä on vertaislainayhtiö jonka kautta voi sijoittaa sekä yritys- että yksityislainoihin. Tällainen tapa sijoittaa oli minulle aikaisemmin vieras,…

Elisa lainaa asiakkaidensa rahoja

Joulukuun puolessa välissä huomasin internetin ihmeellisessä maailmassa tarjouksen Elisa Viihde- palvelusta, 1kk koejakso ilmaiseksi. Vaikka en olekaan suuri hömppäviihteen ystävä, ajattelin kokeilla olisiko siellä mitään mielenkiintoista, kun kerran ilmaiseksi tarjotaan.…

Hurahdin kryptovaluuttoihin

Työpaikallani lähes kaikki kuuluvat yhteiseen lotto- tai veikkausrinkiin johon he pumppaavat tietyin väliajoin muutaman kympin äkkirikastumisen toivossa. Itse en ole näihin koskaan osallistunut, sillä todennäköisyydet ovat aina Veikkauksen puolella, lotossa…

Sijoituskilpailun lopputulokset

Tuulipuvun sijoituskilpailu päättyi vuoden lopussa. Saimme houkuteltua mukaan 402 rekisteröitynyttä käyttäjää, joka on ihan kohtuullinen määrä tällaiselle pienen blogin ”pystymetsästä” järjestämälle kilpailulle. Yhteistyökumppaninamme toimi Nordnet, joka tarjosi palkinnot kolmelle parhaalle.…