Archive: 30 heinäkuun, 2019

Ratkaisu lääkäripulaan

Minulla on tapana käydä sekä hammaslääkärissä että muutenkin lääkäripalvelujen ääressä yksityisellä sektorilla. Yleensä homma menee niin, että surffaan yksityisen lääkäriaseman nettisivuille ja valkkaan sieltä sopivan ajan itselleni, joka on yleensä jopa samana tai vähintään seuraavana päivänä tarjolla. Homma on näin toiminut hyvin, ja lääkärille pääsy on ollut erittäin vaivatonta. Tarkastelin kesän kunniaksi miten tämä prosessi toimisi näin suosituimman lomakuukauden aikana. Yleislääkärille pääsy näyttäisi yhä onnistuvan helposti. Sen sijaan erikoistuneiden lääkäreiden vastaanotot ovat hyvin pitkälti kiinni heinäkuun parhaan lomasesongin ajan. Päästäkseen jälleen ”normaaliin tapaan” eli helposti ja odottamatta yksityiselle lääkäriasemalle suoraan asiantuntijan luokse täällä Oulussa, on sairastumisen syytä tapahtua vasta elokuussa.

Tämä sai minut miettimään, että lääkärit ovat tässäkin suhteessa hienossa asemassa. He voivat ainakin yksityisellä puolella pitää lomansa koska tahtovat ja muutenkin sanella työehtojaan, sillä heistä on joka tapauksessa niin suurta pulaa. Tämä taas johtuu siitä, että lääkäreiden koulutusmäärät ovat olleet Suomessa liian pieniä. Näin ollen yksi ammattikunta on erkaantunut kaikista muista ammateista siinä, että alalla ei ole työttömyyttä juuri laisinkaan ja palkkataso saadaan pidettyä keinotekoisesti korkealla. Lääkäriliitto on lobannut lääkäreiden koulutusmäärien nostamista vastaan jo vuosia, perustellen asiaa muun muassa koulutustason heikkenemisellä ja sillä, että ulkomailla valmistuu yhä enemmän lääkäreitä jotka tulevat Suomeen töihin.

Ensimmäinen ongelma olisi helppo taklata sillä, että panostettaisiin koulutukseen lisäresursseja. Näin suurempi määrä lääkäriopiskelijoita saisi silti yhtä laadukkaan opetuksen. Tämä toinen mainittu ongelma taas johtuu siitä, että opiskelijamäärät ovat olleet liian pieniä. Kun opiskelijamäärää kasvatetaan, vähenee todennäköisesti kontrolloimaton ulkomailla lääkäriksi opiskelu kun useampi lääkäriksi haluava pääsee opintojen pariin täällä kotimaassa.

Lääkäriliiton yksi argumentti lääkäreiden koulutusmäärien nostoa vastaan oli, että se lisäisi lääkäreiden työttömyyttä. Tämä kuulostaa sinänsä hauskalta argumentilta, koska kaikilla muillakin aloilla koulutusmäärät ovat sen verran suuria, että osa työvoimasta joutuu työttömäksi tai työskentelemään koulutusta vastaamattomissa töissä. Kokonaisresurssien kannalta tämä ei tietenkään ole järkevää, mutta eivätköhän lääkäritkin löytäisi sotealalta jotain mielekästä tekemistä mikäli kävisikin niin että lääkäritarjonta olisi suurempaa kuin avoimien työpaikkojen määrä. Ylikoulutuksesta tulee tietysti turhia kustannuksia, mutta vastapainona olisi palkkojen kohtuullistuminen josta puolestaan kertyy säästöjä. Kuulostaa järkevämmältä, että lääkärit tavoittelevat työpaikkoja eikä niin että työpaikat etsivät halukkaita lääkäreitä vuosikausia. Koska kyseessä on samalla ihmisten terveys, on järkevämpää että osaajista on ylitarjontaa kuin että heitä olisi liian vähän. Olemme aikaisemminkin kirjoittaneet että koulutusta olisi syytä kohdistaa sinne missä kysyntää on, lääkäreille on todistetusti kova kysyntä.

Olisi koko Suomen etu, että lääkärit eivät enää olisi muista työläisistä erillinen saareke, vaan he olisivat enemmänkin vain yksi ammattikunta muiden joukossa. Tällä tarkoitan sitä, että tälläkin hetkellä joihinkin kuntiin on vaikea saada houkuteltua lääkäreitä terveyskeskuksiin. Ongelma on siinä, että kuntien on tultava toimeen jatkuvasti pienemmillä sosiaali- ja terveyssektorin varoilla mutta tästä huolimatta saatava taattua hyvä hoitotaso. Lääkäreiden palkat ovat kuitenkin myös kuntasektorilla sen verran korkeita, ettei kunnilla ole varaa palkata riittävää määrää osaajia. Törmäsin jokin aika sitten uutiseen, jonka mukaan nuoret lääkärit eivät halua terveyskeskuksiin töihin siitä syystä, että ylisuuri työmäärä ja kiire näyttelevät liian suurta osaa työn suorittamisessa. Tämäkin puoltaisi sitä näkemystä, että koulutusmääriä olisi nostettava jotta lääkäreiden palkat kohtuullistuisivat ja samaan hintaan voisi palkata esimerkiksi kaksi lääkäriä entisen yhden sijasta. Näin ollen sekä vastuu että kiirekin puolittuisivat ja asiakkaat saisivat parempaa hoitoa. Asiakkaille tämä näkyisi luonnollisesti potilasjonojen kutistumisena.

Onko lääkärin työ sitten jotenkin erikoista verrattuna esimerkiksi vaikkapa insinöörin työhön? Lääkärillä on suuri vastuu ihmisten terveydestä, mutta työ esimerkiksi terveyskeskuksen vastaanotossa yleislääkärinä tai esimerkiksi työterveyslääkärinä on pitkälti liukuhihnatyötä jossa työ opettaa tekijäänsä. Nuoret lääkärit oppivat kokemuksen kautta tunnistamaan erilaiset oireet ja rakentamaan näiden kautta pitävämpiä diagnooseja. Mikäli hän ei ole asiasta varma, voidaan potilas ohjata erikoislääkärin pakeille. Ajan myötä lääkäri oppii tunnistamaan yhä enemmän tuttuja oireita sekä osaa laatia näiden perusteella pitävämpiä diagnooseja sekä ohjata asiakkaan suoraan parhaaseen mahdolliseen hoitoon. Työnkuva ei siis juuri poikkea vaikkapa suunnitteluinsinöörin tehtävästä joka uransa myötä oppii virheistään ja kykenee ottamaan huomioon asioita jotka on ehkä jossain vaiheessa oppinut kantapään kautta.

Erikoislääkärin vastuu on sen sijaan paljon suurempi, sillä häneltä odotetaan oman erikoisalansa pitävää ammattitaitoa. Hän voi olla viimeinen lenkki joka määrää asiakkaan juuri siihen oikeaan hoitoon jota hän tarvitsee. Normaalissa työelämässä hän olisi johtaja tai senior-suunnittelija joka viime kädessä vastaa suunnitelmien toteutuskelpoisuudesta.

Jos verrataan lääkäreiden koulutusta ja työelämää esimerkiksi hoitajiin, ero on valtava. Hoitajia koulutetaan paljon, mutta siitä huolimatta työelämä on raskasta ja heiltä vaaditaan venymistä pienehköllä palkalla. Puhutaan hoitajapulasta, mutta silti vakituisia virkoja ei ole paljon vaan työntekijöitä pompotetaan määräaikaisuuksista toiseen. Hoitajat työskentelevät jatkuvasti jaksamisensa äärirajoilla johtuen liian pienestä hoitajamitoituksesta. Hoitajien vastuuta on entisestään lisätty antamalla heille rajoitettu lääkkeidenmääräämisoikeus. Tämän vaikutusta palkkatasoon en osaa arvioida. Työelämän kiireellisyys aiheuttaa kuitenkin suurta vaihtuvuutta alalla.

Lääkäreistä taas on tehty sihteerejä, sillä vastaanotolla käydessä suurin osa ajasta menee siihen että lääkäri napsuttelee kaksisormijärjestelmällä diagnoosia tietokoneelle. Näin asiakkaan näkökulmasta tämä vaikuttaa resurssien haaskaukselta. Mikäli kirjaaminen hoidettaisiin entiseen tapaan sanelemalla ja erillisen kirjurin kautta, kykenisi lääkäri ottamaan potilaita vastaan nopeammalla tahdilla. Nämä esimerkit osoittavat, että terveysalalla on kehittämisen tarvetta myös itse työnkuvassa sekä hoitajilla että lääkäreillä. Tällä hetkellä kumpikaan ammattiryhmä ei toimi optimaalisella tasolla. Toinen palaa loppuun muutamassa vuodessa ja toisen työpanos kohdistuu enemmän varsinaisiin ammattityöhön kuulumattomiin asioihin.

Yhtä kaikki, oma mielipiteeni on että lääkäreiden koulutusmääriä tulee lisätä tuntuvasti, jotta ammattiryhmä tulisi ikäänkuin samalle viivalle muiden kanssa. Ei ole perusteltua, että yksi ammattiryhmä nauttii tällaisesta monopoliasemasta tasa-arvoisuuden Suomessa.